RSS-linkki
Kokousasiat:https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 56
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Hartolan varhaiskasvatussuunnitelman päivittäminen | Dnro 258/00.01.01.01/2022 |
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 16.06.2022 | |
|
|
|
|
Päätös | Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyi päivitetyn varhaiskasvatussuunnitelman. |
|
|
Esittelijä | rehtori, Tiina Kotila-Paaso, puh. 044 743 2369 etunimi.sukunimi(at)hartola.fi |
|
|
Päätösehdotus | Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyy päivitetyn varhaiskasvatussuunnitelman.. |
|
|
Valmistelija / lisätietojen antaja | varhaiskasvatuksen johtaja Päivi Onali, puh. 044 743 2308 etunimi.sukunimi(at)hartola.fi |
|
|
Valmistelu | Nykyinen Varhaiskasvatuslaki 540/2018 on tullut voimaan 1.9.2018. Siinä on ollut perustavaa laatua olevia puutteita liittyen varhaiskasvatuksessa annettavan tuen rakenteeseen. Tämän vuoksi tuen toteutustapa on vaihdellut paikallisesti eikä se ole perustunut lakiin. Eduskunta on 16.12.2021 hyväksynyt varhaiskasvatuslain muutoksen, jonka myötä varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen oikeus tukeen vahvistuu merkittävästi 1.8.2022 kun uusi lakimuutos tulee voimaan. Lakiuudistuksen vuoksi Opetushallitus on 18.2.2022 antanut määräyksen OPH-700-2022, jonka mukaan kunnan tulee laatia uudistettuja varhaiskasvatussuunnitelman perusteita vastaava paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma. Suunnitelma tulee ottaa käyttöön 1.8.2022. Uudistetussa varhaiskasvatuslaissa säädetään lapsen oikeudesta varhaiskasvatuksessa annettavaan tukeen, annettavasta tuesta ja tuen toteutuksesta sekä tuen tarpeen arvioinnista, tuen muodoista, tukipalveluista, hallintopäätöksen antamisesta sekä muutoksenhausta. Lakimuutoksen myötä tuen järjestämisen arvopohja ja periaatteet inklusiivisuus, yhdenvertaisuus, syrjimättömyys, tasa-arvo ja lapsen sosiaalinen osallisuus edistyvät. Tuen saaminen oikea-aikaisesti ja riittävästi edistää lapsen oppimisen edellytyksiä, elinikäistä oppimista ja koulutuksellista tasa-arvoa. Lailla vahvistetaan erityisesti vammaisten, sairaiden ja kehityksessään viivästyneiden lasten asemaa, oikeusturvaa ja tasavertaisuutta lapsen varhaiskasvatuksen toimipaikasta tai asuinkunnasta riippumatta. Lapsella on oikeus saada kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää tukea heti, kun tuen tarve on havaittu. Tuki voi olla pedagogista, rakenteellista ja hoidollista. Tuki räätälöidään lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tuen järjestämisen lähtökohtana ovat lapsen vahvuudet sekä oppimiseen, kehitykseen ja hyvinvointiin liittyvät tarpeet. On tärkeää, että lasta kuullaan hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma on laadittava yhdessä lapsen huoltajien kanssa. Lakimuutoksen mukaisesti varhaiskasvatuksessa annettava tuki on kolmiportaista (yleinen, tehostettu ja erityinen tuki) ja se muodostaa vahvan jatkumon esi- ja perusopetuksessa annettavaan tukeen. Tehostetusta ja erityisestä tuesta tehdään hallintopäätös. Tuki toteutetaan inklusiivisesti osana varhaiskasvatuksen toimintaa. Uusissa perusteissa avataan paitsi lapsen tuen järjestämistä ja toteuttamista ohjaavia periaatteita, myös varhaiskasvatuksen järjestäjän ja henkilöstön vastuita. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteita on uudistettu muutenkin, kuin tuen osalta. Perusteissa korostetaan inklusiivista, lapsilähtöistä, leikkiin, lapsen osallisuuteen ja toimijuuteen perustuvaa pedagogiikkaa sekä lasten kehityksestä, oppimisesta ja hyvinvoinnista huolehtimista. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteista on uudistettu monilukutaito sekä tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen, josta käytettävä käsite on muutettu digitaaliseksi osaamiseksi. Hartolan varhaiskasvatussuunnitelmaan on tehty paikallisia tarkennuksia ottaen huomioon saadut palautteet. Lapselle annettavan tuen osalta kunnan on varmistettava lapsen tuen tarpeen havaitseminen ja tuen tarjoamisen kannalta välttämättömät menettelyt, mm. riittävä henkilöstömitoitus ja henkilöstön osaamisen päivittäminen. Lainsäädännön muutos edellyttää hallintosäännön muuttamista vastaamaan uutta lainsäädäntöä. Varhaiskasvatuksen johtaja tekee lapsen tukeen liittyvät hallinnolliset päätökset.
|
|
|
Muutoksenhaku | Muutoksenhakukielto |
|
|
Jatkokäsittely | <mahd. jatko-/palautuskäsittely toimielin> |
|
|
Tiedoksianto | <aloita tästä> |
|
|
|
|
Aikaisemmat käsittelyt | |
| |
| Edellinen asia | Seuraava asia |