Dynasty tietopalvelu
Hartolan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Vanhus- ja vammaisneuvosto
Muistio 16.11.2022/Asianro 23


Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2023

Dnro

292/00.01.01.01/2022

Vanhus- ja vammaisneuvosto 16.11.2022

 

 

 

 

Päätös

Sovittiin, että vanhus- ja vammaisneuvosto voi osallistua mahdolliseen Mikko Alatalon esiintymisen järjestämiseen Hartolassa 500 eurolla.

Keskusteltiin yhteistyöstä Tainionvirran seurakunnan kanssa, mm. ystäväpalvelusta, Ilona ja Toivo -kerhosta, mahdollisuudesta seurakunnan tilojen hyödyntämiseen sekä tiedotuksesta. Jalkautumisissa kylille ja Vanhustenviikon ohjelmassa voidaan myös tehdä yhteistyötä, ja diakonissa kutsutaan jatkossa asiantuntijajäsenenä mukaan kokouksiin.

 

 

Esittelijä

hyvinvointikoordinaattori Johanna Huttunen, puh. 044 743 2575

etunimi.sukunimi(at)hartola.fi

 

 

Ehdotus

Keskustellaan vanhus- ja vammaisneuvoston vuoden 2023 toiminnasta, yhteistyöstä Tainionvirran seurakunnan kanssa sekä mahdollisesta Mikko Alatalon konsertista

 

 

Valmistelija /

lisätiedon antaja

hyvinvointikoordinaattori Johanna Huttunen, puh. 044 743 2575

etunimi.sukunimi(at)hartola.fi

 

 

Asian valmistelu

Vanhus ja vammaisneuvostolle on laadittu budjetti vuodelle 2023 toimintasuunnitelman pohjalta. Budjetti on nähtävillä kokouksessa.

 

Keskustellaan yhteistyöstä Tainionvirran seurakunnan kanssa, paikalla on diakonissa Kirsi Männistö.

 

Keskustellaan mahdollisesta Mikko Alatalon esiintymisestä Hartolassa toukokuussa 2023, ja osallistuisiko vanhus- ja vammaisneuvosto kustannuksiin. Mikko Alatalo esiintyisi Esperi hoitokoti Päivälehdossa kehitysvammaisille päivällä ja kuntalaisille kunnanviraston valtuustosalissa alkuillasta.

 

 

 

 

Aikaisemmat käsittelyt

 

 

Dnro

Vanhus- ja vammaisneuvosto 30.08.2022

 

 

 

 

 

Päätös

Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2023 noudattelee pitkälti aiempien vuosien toimintasuunnitelmaa. Lisäksi ollaan yhteydessä kehitysvammaisten Esperi hoitokoti Päivälehtoon ja selvitetään yhteistyötä ja toiveita yksiköiden kanssa.

- Asiointiavustaja -toiminta ja Juttutupa
- Kotisalon ja kotihoidon työntekijöiden muistaminen
- Jalkautumiset kylille
- Tietoiskupäiviä ikäihmisille ja omaisille
- Vanhustenviikon ohjelma
- Retki ikäihmisille ja kehitysvammaisille
- Virkistystoimintaa Kotisalossa, 2 esiintyjää / vuosi
- Virsilaulutapahtuma kesällä
-  Teatteriesitys kesälle Hartolaan

Talousarvio vuodelle 2023 laaditaan aiempien vuosien tilinpäätösten sekä vuodelle 2023 suunnitellun toiminnan pohjalta, ja tuodaan näytille seuraavaan kokoukseen.

 

 

Esittelijä

hyvinvointikoordinaattori Johanna Huttunen, puh. 044 743 2575

etunimi.sukunimi(at)hartola.fi

 

 

Ehdotus

Laaditaan vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2023. Talousarvio laaditaan tämän suunnitelman sekä aiempien vuosien toteutumien pohjalta.

 

 

Valmistelija /

lisätiedon antaja

hyvinvointikoordinaattori Johanna Huttunen, puh. 044 743 2575

etunimi.sukunimi(at)hartola.fi

 

 

Valmistelu

Hartolan kunnan talousarvion 2023 ja -suunnitelman 2023-2025 laadinta on käynnissä. Vanhus- ja vammaisneuvostoa pyydetään laatimaan oma budjetti ja toimintasuunnitelma vuodelle 2023.

 

Käydään läpi vuoden 2022 toimintasuunnitelma ja tämän vuoden budjetin toteuma elokuuhun 2022 asti.