Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Taloussuunnitelman tasapainossa voidaan ottaa huomioon talousarvion laadintavuoden taseeseen kertyväksi arvioitu ylijäämä. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Tässä määräajassa tulee kattaa myös talousarvion laadintavuonna tai sen jälkeen kertynyt alijäämä. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvio vuodelle 2023 on alijäämäinen. Alijäämän aiheuttaa Yhtenäiskoulun vanhan osan ja koulun asuntojen purkamiseen varattu 600.000 euron määräraha. Ilman purkukustannuksia talousarvio olisi noin 100.000 euroa ylijäämäinen. Toimintatulot ovat 1.450.924 euroa. Toimintamenot ovat -8.160.999 euroa. Toimintakate on -6.710.075 euroa. Verotulojen arvioinnissa on käytetty pohjana Kuntaliiton laskelmia ja valtiovarainministeriön painelaskelmaennustetta ja verotulojen ennakkoarvio vuodelle 2023 on 6.261.000 euroa. Valtionosuuslaskelmissa on käytetty Kuntaliiton arviota valtionosuuksista ja valtionosuuksien arvioitu toteutuma on 711.738 euroa. Rahoituskulut ovat -53.352 euroa. Vuosikate on 209.311 euroa ja -701.391 euron poistojen jälkeen talousarvioennuste vuodelle 2023 on -492.080 euroa alijäämäinen. Investointimenot vuodelle 2023 ovat yhteensä 730.000 euroa ja investointitulot yhteensä 200.000 euroa ja investointien netto -530.000 euroa. Esityslistan liitteenä on Hartolan kunnan talousarvio vuodelle 2023 sekä toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2023-2024. Vuoden 2023 talousarvioon sisältyy varaus 1.000.000 lainan ottamiseen, johon kunnanhallitukselle annetaan lainanottovaltuudet. Lisäksi antolainauksen puolella on yhteensä 300.000 euron varaus tytäryhtiöiden rahoitustarpeisiin. Talousarviolla myönnetään kunnanhallitukselle valtuudet enintään 300.000 euron rahoituksen myöntämiselle kunnan 100 %:sti omistamille tytäryhtiöille. Henkilöstöresurssisuunnitelma ja henkilöstöluettelo ovat talousarviokirjan liitteinä. Esityslistan liitteenä toimitettavasta talousarviokirjasta puuttuvat sisäisten erien laskenta, joka vaikuttaa erityisesti käyttötalousosan taulukoihin. Sisäisillä erillä ei kuitenkaan ole tulosvaikutusta. Sisäiset erät lisätään heti, kun ne saadaan laskettua. |