Dynasty tietopalvelu
Hartolan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaavatoimikunta
Pöytäkirja 03.09.2024/Pykälä 21


Ajankohtaiset asiat

Kaavatoimikunta 03.09.2024      

 

 

 

Päätös

Merkittiin ajankohtaiset asiat tiedoksi.

 

 

Päätösehdotus

Merkitään ajankohtaiset asiat tiedoksi.

 

 

Asiat

Vt 4:n toimenpidesuunnitelma on loppusuoralla. Taajaman alueen rinnakkaistie on suunnitteilla Vt 4:n länsipuolelle.

 

Kehittämiskeskustelu ELY-keskuksen kanssa. Hartolasta osallistuisivat: valtuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja, tekninen johtaja sekä Heinolan kaava-asiantuntijat. Esitetään kehittämiskeskustelua pidettäväksi 8.10.2024 klo 10 - 12.30.

 

Alueiden rakennusvalvontojen yhteistyöpalaveri 30.9.2024 Heinolassa kaupunginjohtajan kutsumana.

 

 

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa

(Kuntalaki 136 §).