Dynasty tietopalvelu
Hartolan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 13


 

Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2025

254/00.01.01.01/2024

Vanhus- ja vammaisneuvosto 26.05.2025

 

 

 

 

 

 

Päätös

Vanhus- ja vammaisneuvosto keskusteli vuoden 2025 toiminnasta ja tapahtumista

 

Asian käsittely

Vanhustenviikkoa varten selvitetään, millaista toimintaa eläkejärjestöt ja Itä-Hämeen Opisto järjestävät. Kylille jalkautumiset voisivat olla taas hyviä tapahtumia.

Tiedustellaan seurakunnalta mahdollisuutta järjestää yhteistyöllä virsilaulutapahtuma.

Erilaisista palveluista toivotaan tietoa; ikääntyneiden palveluista, sosiaali- ja vammaispalveluista, Kelan ja Vanhustyön keskusliiton palveluista - tapahtuma yhteistyössä esim. Itä-Hämeen Opiston kanssa?

Ikääntyneiden ravitsemus- ja liikkumissuosituksista toivotaan tietoa.

Toivotaan myös iloisempaa ohjelmaa Vanhustenviikolle, kuten konserttia, ja kesälle retkeä ikäihmisille. Näistä ollaan yhteydessä kulttuuripalveluista vastaavaan vapaa-aikapäällikköön Anna-Maija Muuriseen.

Kotihoidon esihenkilöä toivotaan kutsuttavaksi asiantuntijaksi kokoukseen. Kiinnostavia asioita myös mm. palvelutarpeen arviointien tekemiset ikäihmisille, toteutuuko määräajoin tai ikäryhmäkohtaisesti.

 

 

Esittelijä

hyvinvointikoordinaattori Johanna Huttunen

 

Päätösehdotus

Vanhus- ja vammaisneuvosto keskustelee vuoden 2025 toiminnasta ja tapahtumista.

 

Valmistelija /

lisätiedon antaja

hyvinvointikoordinaattori Johanna Huttunen, puh. 044 743 2575

etunimi.sukunimi(at)hartola.fi

 

 

Asian valmistelu

Vanhus- ja vammaisneuvosto on laatinut kokouksessaan 28.10.2024 toimintasuunnitelman vuodelle 2024. Keskustellaan toimintasuunnitelmasta ja tulevasta kesän ja syksyn ohjelmasta, mm. Vanhustenviikosta.

 

Passien ja henkilökorttien hakureissu järjestettiin Heinolaan 13.5.2025, mukana oli 10 osallistujaa. Reissu sai kiitosta osallistujilta.

 

Muutoksenhaku

 Muutoksenhakukielto

 

 

 

 

 

Aikaisemmat käsittelyt

 

 

Dnro

Vanhus- ja vammaisneuvosto 28.10.2024

 

 

 

 

Päätös

Vanhus- ja vammaisneuvoston osalta ensi vuoden suunnitelmissa huomioidaan, että vanhus- ja vammaisneuvoston toimikausi vaihtuu. Ensi vuodelle suunnitelmissa ja toiveissa Vanhustenviikon ohjelmaa, Vie Vanhus Ulos -ulkoilutapahtumaan osallistumista, uuden neuvoston jalkautumista kylille, ja virsilaulutilaisuutta.

 

 

Asian käsittely

Vapaa-aikapäällikkö Anna-Maija Muurinen kertoi vanhus- ja vammaisneuvostolle kunnan kulttuuri- ja liikuntapalveluista. Kulttuurin osalta toteutunut mm. Taiku -hanke, ja terveysaseman kahviotila yhdistysten maksutta käytössä, Graffiti-työpaja ja toteutus 50+ -vuotiaille, ja vanhustenviikolla RNO-konsertti. Liikuntapalveluissa uimahallikuljetukset jatkuvat toiveiden mukaan kerran viikossa, marraskuusta lähtien matkoissa 6 euron maksu. Liikunnassa kaksi eri hanketta haussa, Hartolan ja Sysmän yhteisiä hankkeita.

Kulttuuri- ja liikuntapalveluissa järjestetään konsertteja, tapahtumia ja retkiä, ja yhteistyötä tehdään Päijät-Hämeen liiton kanssa.

 

Toiveina vapaa-aikapäällikölle esitettiin tiedottamisen parantamista, esimerkiksi uimahallikuljetuksista ei ollut vielä lokakuun alkupuolella tietoa kotisivuilla, vaikka kuljetukset olivat alkaneet maksuttomina jo aiemmin syksyllä. Tiedottamista toivottiin erityisesti Lähilehden ja S-marketin ilmoitustaulun kautta.

 

Lisäksi toivottiin kaikkeen tapahtumien järjestämiseen parempaa koordinaatiota, yhteistyötä ja suunnittelua eri toimijoiden ja yhdistysten kanssa. Esimerkiksi Vanhustenviikolle oli tänä vuonna todella paljon ohjelmaa, jota voisi jatkossa hajauttaa pitkin vuotta.

 

Yksittäisenä tapahtuma-toiveena toivottiin lauluiltaa, jossa olisi mahdollisesti buffet.

 

Vanhus- ja vammaisneuvoston osalta ensi vuoden suunnitelmissa huomioidaan, että vanhus- ja vammaisneuvoston toimikausi vaihtuu. Ensi vuodelle suunnitelmissa ja toiveissa Vanhustenviikon ohjelmaa, Vie Vanhus Ulos -ulkoilutapahtumaan osallistumista, uuden neuvoston jalkautumista kylille, ja virsilaulutilaisuutta.

 

 

Esittelijä

hyvinvointikoordinaattori Johanna Huttunen, puh. 044 743 2575

etunimi.sukunimi(at)hartola.fi

 

 

Ehdotus

Vanhus- ja vammaisneuvosto laatii toimintasuunnitelman vuodelle 2025

 

 

Valmistelija /

lisätiedon antaja

hyvinvointikoordinaattori Johanna Huttunen, puh. 044 743 2575

etunimi.sukunimi(at)hartola.fi

 

 

Asian valmistelu

Talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman 2025-2027 valmistelu on käynnissä, ja vanhus- ja vammaisneuvostoa pyydetään laatimaan toimintasuunnitelma vuodelle 2025.

 

Vanhus- ja vammaisneuvosto on vaikuttamistoimielin ikäihmisiä ja vammaisia koskevissa asioissa, ja vanhus- ja vammaisneuvoston lakisääteiset tehtävät määrittelee kuntalain 410/2015 27§ ja 28§. Kuntalain mukaan neuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön ja vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta. Vanhus- ja vammaisneuvosto voi vaikuttaa edellä mainittuihin, laissa lueteltuihin asioihin esimerkiksi lisäämällä tietoa, järjestämällä tapahtumia ja tilaisuuksia, sekä tekemällä esityksiä, aloitteita ja lausuntoja viranomaisille ja päätöksentekoon.

 

Vanhus- ja vammaisneuvosto ei järjestä varsinaista liikunta- tai kulttuuritoimintaa, vaan keskittyy muutoin ikäihmisten ja vammaisten hyvinvoinnin edistämiseen ja vaikuttamistyöhön. Kunnan liikunta- ja kulttuuripalveluista vastaava viranhaltija, vapaa-aikapäällikkö Anna-Maija Muurinen, on kokouksessa kertomassa liikunta- ja kulttuuripalvelujen suunnitelmista ensi vuodelle, ja keskustelemassa toiveista ja tarpeista.

 

Vanhus- ja vammaisneuvostolle osoitettuja testamenttivaroja on jäljellä 3000 euroa. Jäljellä olevia testamenttivaroja ei käytetä vanhus- ja vammaisneuvoston perustoimintaan, vaan niitä on mahdollisuus hyödyntää myöhemmin johonkin erityiseen toivottuun asiaan.

Liukuesteitä ei jaeta vuonna 2025.

 

Vuodelle 2024 vanhus- ja vammaisneuvosto suunnitteli seuraavaa toimintaa:

- Juttutuvan jatkamista selvitetään vapaaehtoisvoimin ja mahdollisen hankkeen turvin

- Vanhus- ja vammaispalveluiden työntekijöiden muistaminen

- Jalkautumiset kylille

- Tietoisku / luento Kelan ja sosiaalihuollon palveluihin liittyen

- Vanhustenviikon ohjelma

- Retki ikäihmisille ja kehitysvammaisille

- Virkistystoimintaa Kotisalossa ja Esperi Päivälehdossa

- Virsilaulutapahtuma kesällä

- Henkilökortin / passin hakureissu Heinolaan

- Liukuesteiden jako, 100 kpl

 

 

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa

(Kuntalaki 136 §).