Dynasty tietopalvelu
Hartolan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaavatoimikunta
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 6


Liitteet
Numero Otsikko
Liite7 Liite 1Lausuntoluonnos Maakuntakaava 2060
(pdf 85.97 kb)

Kokousasian teksti

 

Dnro

60/00.01.08/2024

Kaavatoimikunta 17.11.2025

 

 

 

 

Päätös

Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että lausuntoon lisättäisiin maininnat mm. seuraavista asioista:

-  voimalinjan sijainnin tarkentaminen

- huomioitava Yhdystien liittymän lisäksi muutkin liittymät

- kunnan omistamilta mailta Hirtesalossa virkistysaluemerkintä poistettaisiin saaren itäreunalta

- Kulttuurihistoriallisesti merkittävien alueiden huomioiminen

- rinnakkaistie lähemmäksi Nelostietä

Muilta osin kaavatoimikunta merkitsi lausunnon tiedokseen.

Asian käsittely 

Kaupunginarkkitehti Harri Kuivalainen esitteli maakuntakaava 2060 kaavaluonnosta.

Jäsen Markku Karnaattu saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16:49.

Kunnanjohtaja Jarkko Seppälä palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17:19.

Jäsen Sanna-Kaisa Tervala jääväsi itsensä ja poistui Pohjolan alueen käsittelyn ajaksi kokouksesta; intressijäävi.

Esittelijä

kunnanjohtaja Jarkko Seppälä

Päätösehdotus

Kaavatoimikunta keskustelee lausunnosta, tekee siihen mahdollisia muutoksia ja merkitsee sen tiedokseen.

Valmistelija

Jarkko Seppälä

kunnanjohtaja

etunimi.sukunimi(at)hartola.fi, 044 743 2217

 

Asian valmistelu

Päijät-Hämeen maakuntaliitto on pyytänyt lausuntoa Hartolan kunnalta maakuntakaava 2060 kaavaluonnoksesta.

 

Päijät-Hämeen maakuntahallitus on kokouksessaan 15.9.2025 (103 §) hyväksynyt Päijät-Hämeen maakuntakaavan 2060 luonnoksen asetettavaksi nähtäville. Kaavaluonnos ja valmisteluaineisto ovat alueidenkäyttölain 62 §:n ja maankäyttö ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti nähtävillä 29.9.–4.11.2025.

 

Päijät-Hämeen maakuntakaava 2060 laaditaan kaikki Päijät-Hämeen kunnat ja maankäytön teemat kattavana kokonaismaakuntakaavana, joka voimaantullessaan korvaa Päijät-Hämeen maakuntakaavan 2014.

 

Lausuntoluonnos on esityslistan liitteenä.

 

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Jatkokäsittely

kunnanhallitus

Liitteet

 

Liite1

Lausuntoluonnos Maakuntakaava 2060