Dynasty tietopalvelu
Hartolan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.06.2026/Pykälä 109


Kokousasian teksti

Muut asiat

Kunnanhallitus 22.06.2026 § 109

 

Päätös

Merkittiin muut asiat tiedoksi.

Asian käsittely

Kunnanjohtaja Jarkko Seppälä kertoi teknisen lautakunnan kokouksessa 24.6.2026 käsiteltäviksi tulevista asioista. Lisäksi hän esitteli Vertikal Oy:n tuottamaa kokonaisarviointia varhaiskasvatuksen lapsimäärän ja henkilöstötarpeen nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä.

Lisäksi käytiin keskustelua kiinteistöstrategian edistämisen tilanteesta sekä konsulttipalveluiden hankinnasta.

Päätösehdotus

Merkitään muut asiat tiedoksi.

Asian valmistelu

–

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa

(Kuntalaki 136 §).