RSS-linkki
Kokousasiat:https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Esityslista 23.09.2026/Asianro 20
Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2026
Vanhus- ja vammaisneuvosto 23.09.2026
264/00.01.01.01/2025
Päätös
Asian käsittely
<käsittely kokouksessa>
Esittelijä
hyvinvointikoordinaattori Johanna Huttunen
Päätösehdotus
Vanhus- ja vammaisneuvosto keskustelee vuoden 2026 toiminnasta ja tiedottaa vanhustenviikon tapahtumista osaltaan eteenpäin.
Valmistelija
Johanna Huttunen
hyvinvointikoordinaattori
etunimi.sukunimi(at)hartola.fi puh. 044 743 2575
Asian valmistelu
Johtoryhmän ja vanhus- ja vammaisneuvoston kylille jalkautumiset järjestettiin elokuussa Vuorenkylään ja Pohjolaan. Puheenaiheina nousivat esiin mm. asiointiliikenne, sote-palvelut, vapaa-ajanasukkaiden aktivointi, kylämatkailun tehostaminen, sekä yhteistyö kehittämisessä.
Vanhus- ja vammaisneuvoston ja viranhaltijoiden yhteinen kehittämisiltapäivä järjestetään / järjestettiin ti 22.9.2026 klo 13–16.
Vanhustenviikolla 2026 järjestetään seuraavaa ohjelmaa:
Ma 5.10. klo 14–15.30 Hyvän olon iltapäivä, Hartolan sote-keskuksen kahvila. Mm. rentoutumista, kahvittelua, hemmottelua sekä mukavia kohtaamisia. Avoin kaikille. Päijät-Hämeen omaishoitajat.
Ti 6.10. klo 13–17 Nuortentalo Nurkan avoimet ovet ikäihmisille. Hartolan kunta
Ke 7.10. klo 13–14.30 Voimaa ruuasta – monipuolinen ravitsemus ikääntyessä -webinaari, Vanhustyön keskusliitto. Kunnanviraston valtuustosali. Paikalla liikuntaneuvoja, jonka kanssa keskustella ravitsemukseen liittyvistä asioista luennon jälkeen.
To 8.10. klo 12–13.30 Näyttelijä ja laulaja Ritva Oksanen esiintyy Lahden Ristin kirkossa. Vapaa pääsy. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vanhusneuvosto järjestää maksuttoman bussikuljetuksen. Lähtö klo 10.15 Hartolan Wanhan Matkiksen edestä ja Heinolasta turistipysäkiltä klo 10.55, paluumatkalla omakustanteiset kahvit Heinolassa Heilassa tai ABC:llä tai Vierumäen Matkakeitaalla. Ilmoittautuminen 2.10. mennessä kunnanviraston neuvontaan, puh. 03 843 20 (arkisin klo 9–15).
To 8.10. klo 17–17.45 Kytyset maailmankiertueella -teatteriesitys, Lastenteatteri Loihu. Yhtenäiskoulun Hovikko. Vapaa pääsy. MLL Hartolan yhdistys ja Hartolan kunta
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto
Aikaisemmat käsittelyt | |||||||||||||||||||||||||||
Vanhus- ja vammaisneuvosto 08.06.2026 § 14
Päätös Vanhus- ja vammaisneuvosto merkitsi vuoden 2026 tiedossa olevan toiminnan tiedoksi ja keskusteli Vanhustenviikon 2026 ohjelmasta. Asian käsittely Vanhus- ja vammaisneuvoston ja viranhaltijoiden yhteisestä kehittämisiltapäivästä ollaan vielä lähempänä yhteydessä, millaista sisältöä halutaan. Vanhustenviikolla on tiedossa Eläkeliiton teatteriretki keskiviikkona. Seniorit kutsuvat geronomit kertomaan ikäihmisten palveluista, ei ole vielä tietoa toteutuuko tämä Vanhustenviikolla vai joskus muulloin. Toiveina neuvoston jäsenet esittivät Vanhustenviikolle musiikkiin liittyvää mieltä kohottavaa tapahtumaa, voisiko olla esim. jotkin iltamat, jossa olisi myös tanssit. Joku esiintyjä, tai Viihdekuoro? Syksylle on myös mahdollisesti suunnitteilla jokin kuorojen yhteistapahtuma, sen ajankohtaa voisi tiedustella, ja voisiko yhdistää tähän Vanhustenviikkoon. Vielä myöhemmin kokouksessa muiden asioiden käsittelyn yhteydessä esitettiin, että voisiko Sillikallion kesäteatterilla olla Vanhustenviikolla yksi esitys Jokirannassa, ja voisiko sinne järjestää kuljetuksen heille, kenellä on muuten haasteita päästä paikalle. Vanhustenviikon toiveisiin ja toteutukseen liittyen ollaan yhteydessä kunnan kulttuuripalveluista vastaavaan vapaa-aikapäällikköön.
Esittelijä hyvinvointikoordinaattori Johanna Huttunen Päätösehdotus Vanhus- ja vammaisneuvosto merkitsee vuoden 2026 tiedossa olevan toiminnan tiedoksi ja keskustelee Vanhustenviikon 2026 ohjelmasta. Valmistelija hyvinvointikoordinaattori etunimi.sukunimi(at)hartola.fi puh. 044 743 2575 Asian valmistelu Ikäihmisten palveluihin, toimintaan ja etuuksiin liittyvä tilaisuus järjestettiin 12.5.2026. Paikalla oli n. 30 hlö, ja palaute oli positiivista. Vanhus- ja vammaisneuvoston tutustuminen Esperi Päivälehtoon ti 9.6. klo 10 ja Attendo Kotisaloon ti 9.6. klo 13 Johtoryhmän ja vanhus- ja vammaisneuvoston kylille jalkautumiset 7.8.2026 klo 17–18.30 Kivibaarissa, ja 11.8.2026 klo 17–18.30 Pohjolan Kartanossa. Vanhus- ja vammaisneuvoston ja viranhaltijoiden yhteinen kehittämisiltapäivä järjestetään ti 22.9.2026 klo 13–16.
Vanhustenviikkoa 2026 vietetään 5.-11.10.2026 teemalla Arjen kohtaamiset. Keskustellaan toiveista Vanhustenviikon ohjelman suhteen, ja selvitetään yhdistysten, kansalaisopiston ym. tahojen järjestämä toiminta päällekkäisyyksien välttämiseksi ja mahdollisen yhteistyön kannalta.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
| |||||||||||||||||||||||||||