RSS-linkki
Kokousasiat:https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 150
Täyttölupa / Varhaiskasvatuksen opettaja 1.1.2027 alkaen
Kunnanhallitus 12.10.2026 § 150
286/01.01.01.00/2026
Päätös
Kunnanhallitus päätti myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.1.2027 lukien.
Esittelijä
kunnanjohtaja Jarkko Seppälä
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.1.2027 lukien.
Valmistelija
Jarkko Seppälä
kunnanjohtaja
etunimi.sukunimi(at)hartola.fi puh. 044 743 2217
Asian valmistelu
Rehtori pyytää kunnanhallitusta antamaan luvan täyttää päätoiminen varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa oleva tehtävä 1.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Hartolan varhaiskasvatuksesta on eläköitynyt keväällä 2026 yksi lastenhoitaja ja syksyllä yksi varhaiskasvatuksen opettaja sekä yksi perhepäivähoitaja. Eläköityneen lastenhoitajan sijaisen työsopimus päättyy 31.12.2026. Lisäksi kesällä 2027 on eläköitymässä esiopettaja ja lastenhoitaja.
Varhaiskasvatuslain mukaan vuodesta 2030 alkaen päiväkodin henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla korkeakoulututkinto, joko varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella on oltava nimenomaan varhaiskasvatuksen opettajan pätevyys.
- Vähintään yhdellä kolmesta työntekijästä on oltava kasvatustieteellinen kandidaatin tutkinto (opettajan kelpoisuus).
- Toisella kolmesta voi olla joko opettajan tai sosionomin tutkinto (sosiaalialan korkeakoulututkinto).
- Kolmas kolmasosa voi olla lastenhoitaja.
Jotta voimme varautua ennalta ja ajoissa tulevaan, on varhaiskasvatuksen opettajien rekrytointi ensisijaista. Tavoitteena on varmistaa pedagogisen osaamisen riittävyys ja laatu varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään valittavan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 26 §:n (540/2018) mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus.
Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään valittavalta odotetaan intoa, kykyä, tavoitteellisuutta ja monipuolisia pedagogisia taitoja toimia tiiminvetäjänä, toimintakulttuurin kehittäjänä ja arvioijana. Hakijalta edellytetään erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta ja ryhmänhallintataitoja.
Tehtävässä katsotaan eduksi monipuolinen pedagoginen osaaminen ja työkokemus sekä täydennyskoulutukset.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaisesti.
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto
Jakelu |
| ||
| |||