RSS-linkki
Kokousasiat:https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 152
Oppilasesitys / Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueellinen maanpuolustuskurssi vuonna 2027
Kunnanhallitus 12.10.2026 § 152
280/00.01.07/2026
Päätös
Kunnanhallitus päätti esittää, että Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueelliselle maanpuolustuskurssille 8.–12.11.2027 nimetään valtuuston puheenjohtaja Sanna-Kaisa Tervala ja varahenkilöiksi tekninen johtaja Janne Myntti ja rehtori Tiina Kotila-Paaso.
Asian käsittely
Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja muutti päätösehdotustaan seuraavasti:
Kunnanhallitus päättää esittää, että Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueelliselle maanpuolustuskurssille 8.–12.11.2027 nimetään valtuuston puheenjohtaja Sanna-Kaisa Tervala ja varahenkilöiksi tekninen johtaja Janne Myntti ja rehtori Tiina Kotila-Paaso.
Esittelijä
kunnanjohtaja Jarkko Seppälä
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueelliselle maanpuolustuskurssille 8.–12.11.2027 nimettäväksi tekninen johtaja Janne Myntin.
Valmistelija
Katja Koskula
hallintojohtaja
etunimi.sukunimi(at)hartola.fi puh. 044 743 2218
Asian valmistelu
Alueellisten maanpuolustuskurssien järjestäminen on osa Lupa- ja valvontaviraston (LVV) lakisääteisiä varautumisen alueellisia yhteistyötehtäviä. Lupa- ja valvontavirasto järjestää vuonna 2027 Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueellisen maanpuolustuskurssin yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa. Alueelliselle maanpuolustuskurssille, joka järjestetään 8.–12.11.2027, on Hartolan kunnalle varattu yksi oppilaspaikka.
Maanpuolustuskursseilla käsitellään ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajankohtaisia ja keskeisiä kysymyksiä sekä perehdytään eri alojen järjestelyihin, varautumiseen ja valmiuteen normaalioloissa, häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Näkökulma on alueellisissa ja paikallisissa tehtävissä sekä yhteistoiminnassa.
Kursseille valitaan henkilöitä, jotka ovat johtavassa asemassa tai toimivat varautumisen keskeisissä tehtävissä julkishallinnossa, kunnassa tai sen liikelaitoksissa, yrityksissä tai järjestöissä. Kuntien esityksissä toivotaan huomioitavan ensisijaisesti kunnan johtavat virkamiehet ja luottamushenkilöt. Kurssilla koulutetaan henkilöitä, jotka eivät ole aiemmin käyneet alueellista maanpuolustuskurssia.
Kurssi sekä kurssin aikaiset tarjoilut ovat osallistujille maksuttomia. Lähettävät organisaatiot vastaavat osallistujien muista matkustuskustannuksista.
Lupa- ja valvontavirasto pyytää tekemään oppilasesitykset kurssipaikkajaon mukaisesti 23.10.2026 mennessä. Lisäksi pyydetään nimeämään enintään kaksi varahenkilöä mahdollisten peruutusten varalle.
Lupa- ja valvontavirasto tekee erillisen päätöksen oppilasvalinnoista ja pidättää oikeuden muuttaa oppilasvalintoja sekä kurssipaikkojen kohdentamista tarvittaessa. Kursseille valituille henkilöille ilmoitetaan tieto kurssin järjestämispaikasta sekä tarkemmat ohjeet kurssille osallistumisesta erikseen.
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimus
Liitteet |
| ||||
Jakelu | valitut henkilöt Lupa- ja valvontavirasto (oppilasesitys sähköisellä lomakkeella)
| ||||
| |||||
| |||||