Dynasty tietopalvelu
Hartolan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.10.2026/Pykälä 71



Kokousasian teksti

Päätöksiä ja tiedoksiantoja

Tekninen lautakunta 07.10.2026 § 71    

 

Päätös

Päätökset ja tiedoksiannot merkittiin tiedoksi.

 

Päätösehdotus

Päätökset ja tiedoksiannot merkitään tiedoksi.

Asian valmistelu

Tekniselle toimelle on saapunut liitteenä olevia päätöksiä ja tiedoksiantoja, jotka edelleen saatetaan tiedoksi ko. lautakunnalle:

  1. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n kertaraportti jätevedenpuhdistamon tarkkailututkimuksesta 9/26 lähtevästä jätevedestä 1. – 2.9.2026.
  2. Pohjola Vakuutus Oy:n korvauspäätös koskien Petäjistönkuja 6 D 2 vesivahinkoa.

 

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 136 §).

Liitteet

 

Liite1

Jätevedenpuhdistamon tarkkailututkimus 9/26 lähtevästä jätevedestä 1. - 2.9.2026

Liite2

Korvauspäätös vesivahinko/ Petäjistönkuja 6 D 2