Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hartolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 147


Muut asiat

Kunnanhallitus 27.06.2022

 

 

Päätös

Merkittiin muut asiat tiedoksi.

 

 

Päätösehdotus

Merkitään muut asiat tiedoksi.

 

 

Muut asiat

Anne Joutsijärvi antoi katsauksen sivistys- ja hyvinvointi­lautakunnan kokouksessa 16.6.2022 käsitellyistä hanke- ja avustusasioista.

 

Wille Neoff antoi katsauksen ympäristölautakunnan kokouksessa 14.6.2022 käsitellystä kiinteistökartoitustyön jatkamisesta.

 

Kunnanhallituksen seuraava kokous on 8.8.2022 klo 13.00.

 

Kuntajohtajat ovat päässeet alustavaan sopuun ensihoidon maksuosuuksien oikaisuista koskien vuosia 2017 ja 2019. Asia tulee kunnanhallitusten käsittelyyn elokuussa.

 

 

Muutoksenhakukielto

Vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 136 §)