Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hartolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 85


Liite3 Kokouskutsu 31.5.2022

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän yhtymäkokous 31.5.2022

Dnro

164/00.01.07/2022

Kunnanhallitus 11.04.2022

 

 

 

 

 

Päätös

Kunnanhallitus päätti nimetä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yhtymäkokoukseen 31.5.2022 Hartolan kunnan edustajaksi käyttämään kunnan koko äänimäärää kunnanjohtaja Jarkko Seppälän ja varajäseneksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Raitalan. Kunnanhallitus antaa myöhemmin ohjeistuksen yhtymäkokoukseen, mikäli kokouksessa käsitellään muita kuin tilinpäätökseen 2021 liittyviä asioita.

 

 

Esittelijä

kunnanjohtaja Jarkko Seppälä, puh. 044 743 2217

 

etunimi.sukunimi(at)hartola.fi

 

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää nimetä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yhtymäkokoukseen 31.5.2022 Hartolan kunnan edustajan/edustajat ja antaa ohjeistuksen yhtymäkokoukseen.

 

 

 

 

Valmistelija

kunnanjohtaja Jarkko Seppälä, puh. 044 743 2217

lisätietojen antaja

etunimi.sukunimi(at)hartola.fi

 

 

Valmistelu

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän yhtymäkokous pidetään

31.5.2022 Lahdessa. Kokouskutsu on esityslistan liitteenä. Kokouksessa käsittelyssä ainakin yhtymän vuoden 2021 tilinpäätös.

 

Kunnanhallitus on päättänyt, että yhtymäkokousedustaja nimetään jokaiseen kokoukseen erikseen.

 

Perussopimuksen 7 §:n mukaan kuntayhtymän päätösvaltaa käyttävät jäsenkunnat yhtymäkokouksessa, johon kukin jäsenkunta nimeää edustajia seuraavasti:

 

Kunnan asukasluku     Edustajien määrä

8 000 tai vähemmän         2

8 001 - 25 000                 3

25 001 - 50 000               4

50 001 tai enemmän        7

 

Kullekin edustajalle voidaan valita henkilökohtainen varaedustaja.

 

Jäsenkuntien edustajilla on yhteensä kaksisataayksi (201) ääntä. Äänimäärä jakautuu jäsenkuntien kesken edellisen hyväksytyn ja lainvoiman saavuttaneen tilinpäätöksen mukaisten peruspääoman pääomaosuuksien suhteessa.

 

 

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

 

Tiedoksianto

PHHYKY, kirjaamo@phhyky.fi