Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hartolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 73


Liite4 Markkinapaikat: kadunvarsipaikat ja toripaikat

Hartolan markkinat vuonna 2024, paikkamaksut ja markkinasihteerit

Dnro

119/02.09.00/2024

Kunnanhallitus 22.04.2024

 

 

 

 

Päätös

Kunnanhallitus päätti:
1. vahvistaa 7.9.2024 järjestettävien Hartolan markkinoiden myyntipaikkojen hinnat esittelytekstissä esitetyllä tavalla;
2. nimetä markkinasihteereiksi Marjut Virlanderin ja Sari Laitisen, jotka hoitavat tehtävää oman työnsä ohessa. Markkinoihin liittyviin tehtäviin osallistuvat myös muut työntekijät tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan;
3. todeta, että markkinavastaavana toimii Jyrki Tarhonen.

 

 

Esittelijä

kunnanjohtaja Jarkko Seppälä, puh. 044 743 2217

 

etunimi.sukunimi(at)hartola.fi

 

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää:
1. vahvistaa 7.9.2024 järjestettävien Hartolan markkinoiden myyntipaikkojen hinnat esittelytekstissä esitetyllä tavalla;
2. nimetä markkinasihteereiksi Marjut Virlanderin ja Sari Laitisen, jotka hoitavat tehtävää oman työnsä ohessa. Markkinoihin liittyviin tehtäviin osallistuvat myös muut työntekijät tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan;
3. todeta, että markkinavastaavana toimii Jyrki Tarhonen.

 

 

Valmistelija /

lisätietojen antaja

kunnanjohtaja Jarkko Seppälä, puh. 044 743 2217

etunimi.sukunimi(at)hartola.fi

 

 

Asian valmistelu

Hartolan markkinat järjestetään lauantaina 7.9.2024.

 

Hartolan markkina-alue on laajuudeltaan noin 4 ha. Myyntipaikkoja on noin 500 ja päivän aikana odotetaan käyvän noin 20 000 markkinavierasta. Markkinat toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa.

 

Markkinapaikkamaksuja on tarkistettu viimeksi vuonna 2018 ja paikka­maksujen määräytymistä halutaan selkeyttää. Tästä syystä maksuihin esitetään pieniä muutoksia.

 

Tuote

Koko

Hinta laskutettuna etukäteen

Hinta paikan päällä maksettuna

Kadunvarsipaikka

2m x 4m

60 €

70 €

Toripaikka

4m x 4m

60 €

70 €

 

 

 

 

Ilmapallomyynti

 per myyjä

35 €

40 €

Sähkö, valovirta

 per myyntipaikka

20 €

25 €

Sähkö, voimavirta

 per myyntipaikka

30 €

35 €

 

 

 

 

Huvi- ja muut alueet

 

sovittavissa erikseen

 

Kaikki hinnat sisältävät kulloinkin voimassa olevan arvonlisäveron.

 

Hinnoittelulla pyritään varmistamaan, että Hartolan markkinat säilyvät jatkossakin kiinnostavana kohteena myös markkinoille saapuville kauppiaille.

 

Markkina-alueen kiinteistöt vastaavat itse piha-alueidensa pysäköinnin valvonnasta ja tarvittavasta aitaamisesta, koska kunnalla ei ole mahdollisuutta yksin valvoa kaikkien kiinteistöjen pihoja. Paikallisten yrittäjien tarpeet huomioidaan aikaisempien vuosien tapaan.

 

Markkinoiden järjestämisestä vastaa Hartolan kunta.

Markkinavastaavana toimii Jyrki Tarhonen. Lisäksi markkinasihteereinä toimivat Marjut Virlander ja Sari Laitinen.

 

Markkinapaikkakarttaan ei näillä näkymin ole tulossa suuria muutoksia. Uusien kauppiaiden osalta myydään ensisijaisesti markkinakentän aluetta, jonka houkuttelevuutta on lisätty myös hinnoittelulla.

 

 

 

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimus