Kunnan liikuntatilat; KunkkuAreena ja Liikuntamaja

Hartolassa on upeat puitteet monipuoliseen liikkumiseen. Hartolan yhtenäiskoulun yhteydessä on upea liikuntahalli KunkkuAreena ja Sorikselta löydät Liikuntamajan lisäksi ulkoiluun kaiken mahdollisen pururadoista frisbee-rataan ja tenniskenttään.

Liikuntapaikkojen varauskalenteriin pääset tästä: Varauskalenteri


KunkkuAreena

Hartolan monitoimihalli tarjoaa kaikenikäisille monipuoliset puitteet liikkumiselle. Monitoimihallissa on mahdollista pelata kaikenlaisia pallopelejä sulkapallosta bocciaan ja futsalista salibandyyn. Keväällä 2019 ensimmäiseen lohkoon on rakennettu kiipeilyseinä, joka on vuoron varanneiden vapaassa käytössä – omalla vastuulla.

KunkkuAreena tarjoaa liikunnan lisäksi monipuolisesti mahdollisuuksia vaikkapa konserttien, tapahtumien ja teatteriesitysten järjestämiseen. Hallin varustukseen kuuluu 2+1 osainen paljenäyttämö. Irtotuoleja voidaan sijoittaa eri puolille hallia ja toisesta kerroksesta löytyy 220 istumapaikalla varustettu katsomo.

KunkkuAreenan aitio monitoimihallin yläkerrassa taipuu viihtyisäksi ja moderniksi kokous- ja koulutustilaksi. Turnausten ja tapahtumien ajaksi tilaisuuksien järjestäjät voivat muuntaa tilan kahvioksi, josta voi seurata mitä monitoimihallissa -ikkunan toisella puolella tapahtuu.

Liikuntahallin käyttövuorot ja vuokraaminen:

Sali on jaettavissa kolmeen lohkoon.
Päätöksen areenan hinnoittelusta, sekä hinnat löydät tästä: Hinnasto, KunkkuAreena 1.1.2020 alkaen
Muista kuin liikuntatilaisuuksista on erillinen hinnoittelu.

Yksittäisvuoron voi varata kalenterista tai viraston neuvonnasta.

Liikuntahallin säännöt

KunkkuAreenan varauskalenteri

Hinnasto, KunkkuAreena 1.1.2020 alkaen


Liikuntamaja ja Soris

Liikuntamajalla on mahdollista treenata päivittäin klo 7-21 välisenä aikana.

Visantie 29
19600 Hartola

Liikuntamaja tarjoaa ympäristöineen monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Kuntosaliharjoittelun lisäksi Liikuntamajalla treenaavat erilaiset liikuntaryhmät. Kuntosalilla on kuntosaliharjoitteluun soveltuvan perusvälineistön lisäksi aerobiseen soutu-, pyöräily- ja juoksuharjoitteluun soveltuvia laitteita.

Liikuntamajan ympäristössä ”Soriksella”, on kuntopolkujen lisäksi pesä- ja lentopallokentät sekä kolme tenniskenttää, frisbeegolf-rata, MOBO-suunnistusrata ja kuntoportaat. Talvisin piha-alueelta starttaavat hiihtoladut ja luistelijoita palvelevat jääkiekkokaukalo ja erillinen luistelukenttä.

LIIKUNTAMAJAN VAKIOVUOROT syksy 2023

Latukarttoja:

Soriksen latukartta

Riiihiniemen latukartta

Hartolan latu ja lenkkeilykartta

Kuukerin latukartta

 

Liikuntamajan käyttömaksut:

Kertamaksu:
5€ (käteisellä kunnantalon neuvonnasta)

Kausimaksu (1.1.2023 alkaen):
50€ + 10€ pantti
Kevätkausi 1.1. – 30.6.
Syyskausi 1.7. – 31.12.

Yli 65-vuotiaille kuntosalin käyttö on maksutonta 1.1.2023 alkaen. Kulkulätkästä maksetaan 10€ panttimaksu.
(Maksuttomuus ei koske yli 65-vuotilaille tarkoitettuja vakiovuoroja).

Liikuntamajan käyttösopimus on henkilökohtainen ja voimassa kauden kerrallaan.
Lunasta pääsysi Liikuntamajalle kunnantalon neuvonnasta arkisin klo 9-15

 

Hartolan Kunta

Kuninkaantie 16
19600 Hartola

Puh. (03) 843 20
kunta@hartola.fi
Katso kartalta

Avoinna: ma - pe 9:00 - 15:00

Anna-Maija Muurinen

Vapaa-aikapäällikkö
Puh. +358447432257
anna-maija.muurinen@hartola.fi

Tekninen Päivystäjä
Puh. 044 743 2241

X