Hartolan yhtenäiskoulu on vireä ja kehittämismyönteinen maaseutukoulu, joka toimii lähikouluperiaatteella. Vuonna 2021 on valmistunut koulun laajennusosa. Käytössä on uudet ja uudistetut opiskelu- ja työtilat, jotka ovat turvalliset, laadukkaat ja viihtyisät. Uusi teknologia, monipuoliset oppimisympäristöt ja koulun piha-alue lähiliikuntapaikkoineen innostavat oppimiseen ja laadukkaaseen opetukseen.
Hartolan kunnan perusopetuksessa julistetaan haettavaksi Luokanopettajan virka 1.8.2025 alkaen.
Hakijalta edellytetään hyvää yhteistyökykyä ja joustavuutta sekä ryhmänhallinta- ja digitaitoja. Tulevan lukuvuoden opetusryhmä on 4. luokka. Yhtenäiskoulun (luokat 1-9) opetustehtävien moninaisuuden vuoksi hakijalle katsotaan eduksi aineenopettajan kelpoisuus jossakin peruskoulussa opetettavassa oppiaineessa (ns. kaksoispätevyys).
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaisesti. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Valitun on viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lain edellyttämä hyväksyttävä rikosrekisteriote.
Hakemus, johon tulee liittää CV, tulee toimittaa ensisijaisesti sähköisesti osoitteeseen kunta@hartola.fi tai postitse Hartolan kunta, Kuninkaantie 16, 19600 HARTOLA 9.4.2025 klo 15.00 mennessä. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset ja todistukset työkokemuksesta esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Lisätietoja antaa rehtori Tiina Kotila-Paaso puh. 044-7432 369 tai apulaisjohtaja Tiina Itävuori puh. 044-7432 251
Hartolassa 18.3.2025
Hartolan sivistys- ja hyvinvointilautakunta