RSS-linkki
Kokousasiat:https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hartola.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 153
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite14 | Hartolan kaavoituskatsaus 2023 |

Muut asiat | |
Kunnanhallitus 25.09.2023 | |
| |
Päätös | Merkittiin muut asiat tiedoksi. |
|
|
Asian käsittely | Matti Tanskanen kertoi kuulumiset teknisen lautakunnan kokouksesta 13.9.2023.
Anne Joutsijärvi kertoi sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kokouksessa 31.8.2023 käsitellyistä asioista.
Ismo Palm nosti esille huolen eläinlääkäripalvelujen saatavuudesta Hartolassa.
Sanna-Kaisa Tervala toi kuulumiset sekä ympäristölautakunnan kokouksesta 12.9.2023 että vanhus- ja vammaisneuvoston kokouksesta 15.9.2023 ja kertoi Hartolan vanhempainyhdistyksen käynnistämästä kyläpartiointitoiminnasta. |
|
|
Päätösehdotus | Merkitään muut asiat tiedoksi. |
|
|
Muut asiat | Ympäristölautakunta on hyväksynyt kaavoituskatsauksen vuodelle 2023 (liitteenä).
Ympäristölautakunta on hyväksynyt Heinolan kaupungin ehdotuksen pohjavesialueiden suojelusuunnitelman päivittämisestä ympäristösuojelun yhteistyöalueen yhteistyönä. Hartolan kustannusosuus vuodelle 2024 on 6.875 euroa.
Ympäristölautakunta on päättänyt, että Heinolan kaupungin kaupunkisuunnittelun vastuualue voi antaa rakentamiseen liittyviä lausuntoja rakennusvalvonnalle, jotka koskevat rakentamista Hartolassa. Lausunnot voi antaa kaupunginarkkitehti, kaavoitusarkkitehdit tai kaavoittaja. Lausuntoja voidaan pyytää, mikäli esim. poiketaan kaavamääräyksistä.
Lahden kaupungin viestintäjohtaja on 1.9.2023 lähettämässään sähköpostiviestissä pyytänyt Päijät-Hämeen kuntia mukaan Lahden seudun elinvoimaa vahvistavaan asumisen yhteismarkkinointikampanjaan. Kuntien rahallinen osallistuminen määräytyisi asukasluvun mukaan seuraavasti: Alle 5 000 asukkaan kunnat: 1 €/asukas/vuosi Yli 5 000 asukkaan kunnat: 2 € /asukas/vuosi Syksyn 2023 aikana sitoutuvien kuntien osalta ensimmäisen vuoden maksu kattaa sekä syksyn 2023 että vuoden 2024. Kunnanjohtaja on päättänyt, että Hartolan kunta osallistuu yhteismarkkinointiin, mikäli muutkin kunnat lähtevät mukaan. |
|
|
Muutoksenhakukielto | Vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 136 §) |