Lakisääteiset kuraattoripalvelut siirtyvät hyvinvointialueen järjestettäväksi 1.1.2023 alkaen. Hartolan kunnan kuraattoripalvelut ovat olleet resursseiltaan erinomaiset verrattuna muuhun Päijät-Hämeeseen, ja koulukuraattoripalvelujen lisäksi on järjestetty varhaiskasvatukseen perhekuraattoripalveluja. Lakisääteinen mitoitus on kuitenkin 670 oppilasta / kuraattori, kun Hartolassa oppilaita noin 160 esiopetus mukaan luettuna, ja varhaiskasvatuksen kuraattoripalvelu ei ole lakisääteistä palvelua. Tämä tarkoittaa, että Hartolan kunnan kuraattoriresurssit pienenevät nykyisestä viidestä päivästä noin yhteen päivään viikossa Yhtenäiskoululla, ja perhekuraattoripalvelua varhaiskasvatukseen ei järjestetä ollenkaan. Päijät-Sotesta on selvitetty, että lisäresurssia tai -palvelua ei tule olemaan mahdollista ostaa hyvinvointialueelta kuntaan. Varhaisen tuen palvelujen säilyminen nykyisellä tasolla voidaan turvata ainoastaan palkkaamalla kuntaan oma varhaisen tuen asiantuntija. Asiasta on tehty vaikutusten ennakkoarviointi (EVA), joka on esityslistan liitteenä. Arvioinnin yhteydessä kuultiin oppilaskunnan hallitusta ja nuorisovaltuuston sekä Hartolan Vanhempainyhdistys ry:n jäseniä. EVA:n yhteenvedossa ja johtopäätöksissä todetaan seuraavaa. Kuraattoripalvelujen muutos aiheuttaa perusteltua huolta niin ammattilaisissa kuin perheissäkin. Saatavilla oleva ennaltaehkäisevä ja varhainen tuki tulee vähenemään kunnassa merkittävästi, samalla kun tiedetään lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntyvän ja jonojen olevan pitkiä mm. perheneuvolassa, alaikäisten mt-palveluissa ja lasten- ja nuorisopsykiatrian puolella. Myös välimatkat Lahdessa järjestettäviin palveluihin, kuten perheneuvolaan, ovat pitkiä ja monelle perheelle vaikeita järjestää. Varhaisen tuen asiantuntijan palkkaamisella pystytään turvaamaan ennaltaehkäisevä työ ja kohdentamaan varhaisen tuen palvelut oikea-aikaisesti. Tunne-, kaveri- ja vuorovaikutustaitojen sekä turvataitojen harjoitteleminen on mahdollista suunnitelmallisemmin ja nykyistä laajemmin. Oppilaan henkilökohtainen kuuleminen ja pysähtyminen asian äärelle voidaan turvata ja luottamuksellisen asiakassuhteen rakentumiseen on aikaa. Perheet saavat lisää tukea ja apua kohdata lasten ja nuorten oppimisen, kasvun ja kehityksen sekä elämänhallinnan haasteita. Perheen kanssa työskentelyyn on paremmin aikaa ja konsultaatiomahdollisuus vanhemmilla pysyy hyvänä tai jopa paranee. Yhteistyö muiden oppilashuollon toimijoiden ja opetushenkilöstön kanssa pysyy vähintään nykyisellä tasolla. Palvelu turvaa ja edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Taloudelliset vaikutukset on huomioitu eri näkökulmista EVA:ssa. Hyvinvointialueuudistuksen myötä vuoden 2023 alusta alkaen kunnille myönnetään valtionosuuden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lisäosaa, joka on suhteutettu kunnassa tehtävään hyvinvointityöhön ja kunnan asukasmäärään. Vuoden 2021 tiedoilla summa olisi ollut 57 700 euroa. Toisaalta on huomioitava, että kuraattoripalvelun siirtyessä hyvinvointialueelle tehtävän laskennallinen rahoitusosuus siirtyy vastaavasti hyvinvointialueelle. Kuraattoripalvelujen muutoksen arvioidaan aiheuttavan vaikutuksia pisteytettynä -29 pisteen verran. Varhaisen tuen asiantuntijan palkkaaminen sai 32 pistettä plussan puolelle. Varhaisen tuen asiantuntija palkataan kokoaikaiseksi toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työntekijä sijoitetaan sivistystoimeen rehtorin alaisuuteen. Työsuhteessa noudatetaan KVTES:sin mukaista työaikaa ja palkkausta. |