Ajankohtainen koronatilanne 24.11 Päijät-Hämeessä

Koko Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alue on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen, ja yhtymä suosittaa sen vuoksi uusia tiukempia rajoitustoimenpiteitä.

Rajoitukset alkavat yhtymän alueella 23.11.2020 ja ovat voimassa 14.12.2020 asti.

 

Hakeutuminen koronatestiin

Koronatestiin on edelleen syytä hakeutua matalalla kynnyksellä heti lievienkin flunssaoireiden ilmaannuttua. Jos epäilet koronavirustartuntaa, soita Päivystysavun numeroon 116117. Voit myös tehdä koronaoirearvion yhtymän verkkosivuilla omaolo.fi-palvelussa, ja varata palvelusta suoraan ajan testiin.

Yksityis- ja yleisötilaisuudet

Yksityistilaisuuksien osallistujamäärä suositetaan rajattavaksi 10 henkilöön.

Yleisötilaisuuksien osalta yhtymä neuvottelee viikolla 48 Aluehallintoviraston ja kuntien kanssa kokoontumisten osallistujamäärän rajaamiseksi. Tällä hetkellä on voimassa suositus, jonka mukaan on mahdollista järjestää yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia rajatuissa ulkotiloissa ja sisätiloissa, jos tilaisuuksissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 21.9.2020 antamaa ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä.

Maskin käyttö

Hartolassa on voimassa kuntayhtymän viime viikolla antama laajennettu maskisuositus, jonka mukaan maskia tulee käyttää julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa.

Maskin käyttösuositus on laajentunut koskemaan toisen asteen oppilaitoksia, mm. lukioita. Lisäksi yläkoulujen opettajille suositetaan suojautumista maskin avulla. Hartolassa koko koulun henkilökunta käyttää maskeja, koska tilat ovat kaikille yhteisiä. Oppilaiden ei tarvitse käyttää toistaiseksi maskeja.

Hyvinvointikuntayhtymän kaikissa toimipisteissä ja tiloissa asioivien on käytettävä maskia.

Hartolan kunnanvirastolla ja kirjastossa asioiville suositetaan maskin käyttöä, jonka mahdollistaa maskiautomaatti.

Kangasmaskeja jaetaan edelleen Hartolan toimintakeskuksella (Keskustie 24) keskiviikkoisin klo 13-15 vähävaraisille, joiden ei ole mahdollista itse hankkia suojaimia.

Harrastustoiminta

Aikuisten harrastusryhmien koko rajataan 10 henkeen. Lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua nykymuodossaan turvaetäisyydet ja hygieniakäytännöt huomioiden.

Hyvinvointikuntayhtymä viestii päivittäin koronatilanteesta

Vaikeutuneen epidemiatilanteen vuoksi yhtymä siirtyy tiedottamaan koronatilanteesta joka arkipäivä. Tilannekuva eli tiedot tartuntamääristä, näytteiden otosta ja sairaalahoidossa olevista julkaistaan arkisin klo 12 yhtymän verkkosivuilla osoitteessa https://www.phhyky.fi/fi/asiakkaalle/koronavirus/ . Lisäksi yhtymä tiedottaa erikseen, jos epidemiatilanteessa tapahtuu merkittäviä muutoksia tai on tarpeen tavoittaa esimerkiksi joukkoaltistumisissa ihmisiä, joiden henkilöys ei ole tiedossa.

Yleisöä pyydetään seuraamaan aktiivisesti yhtymän viestintää, koska vastuu tilanteen hoidosta on alueellisilla viranomaisilla, ja sillä on myös ajantasaisimmat tilannetiedot.

Muistutamme, että lisääntyneistä rajoituksista huolimatta on edelleen paljon mahdollisuuksia aktiiviseen elämään. Kannustamme liikkumaan ja hyödyntämään maakunnan monipuolisia ulkoilumahdollisuuksia.

Ikääntyneiden on tärkeää huolehtia toimintakykynsä säilymisestä liikkuen ja ulkoillen. Läheisten vierailut palvelutaloihin ovat edelleen mahdollisia yhtymän erillisen ohjeen mukaisesti.

X