Hartolan kunnan perusopetuksessa jatketaan hakuaikaa
Luokanopettajan tehtävä määräajaksi 9.8.2022 – 30.6.2023.
Tehtävään kuuluu 1. luokan luokanopettajuus sekä 6. luokan matematiikan tunteja (opv 24 vvh). Mahdollisuus myös tukiopetus- ja kerhotunteihin hakijan edellytykset huomioiden. Ensimmäisellä hakukierroksella saapuneet hakemukset otetaan huomioon.
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan. Hakijalta edellytetään hyvää yhteistyökykyä, joustavuutta ja ryhmätyötaitoja.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaisesti. Tehtävässä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa. Valitun on viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lain edellyttämä hyväksyttävä rikosrekisteriote.
Hakemus, johon tulee liittää CV, tulee toimittaa ensisijaisesti sähköisesti osoitteeseen kunta@hartola.fi tai postitse Hartolan kunta, Kuninkaantie 16, 19600 HARTOLA 23.5.2022 klo 15.00 mennessä. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset ja todistukset työkokemuksesta esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Lisätietoja antaa rehtori Tiina Kotila-Paaso puh. 044-7432 369 tai apulaisjohtaja Tiina Itävuori puh. 0447432 251
Hartolassa 2.5.2022
Hartolan sivistys- ja hyvinvointilautakunta