Hartolan kunta on saanut yhdessä viljelijöiden kanssa Hämeen ELY-keskukselta rahoituksen biokaasuun ja kiertotalouteen keskittyvään viljelijäryhmähankkeeseen. Hanke toteutetaan Euroopan maaseuturahaston rahoituskaudella 2023–2027.
Viljelijäryhmähankkeeseen osallistuu kymmenen maatilaa Hartolan ja Sysmän alueelta. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden osaamista ja yhteistyötä sekä luoda edellytyksiä alueellisen biokaasuliiketoiminnan käynnistämiselle. Hankkeessa kehitetään viljelijöiden valmiuksia arvioida biokaasuinvestointia, uusia liiketoimintamalleja sekä niihin liittyviä taloudellisia, teknisiä ja logistisia ratkaisuja.
Hanke pohjautuu aiemmin toteutettuun biokaasun toteutettavuusselvitykseen ja markkinakartoitukseen, jossa todettiin Hartolan ja Sysmän alueella olevan merkittävää potentiaalia maatalouspohjaiselle biokaasutuotannolle. Nyt käynnistyvä viljelijäryhmähanke vie työtä eteenpäin konkreettisemmalle tasolle. Hankkeen aikana järjestetään työpajoja, asiantuntijaselvityksiä ja opintokäyntejä, joiden avulla viljelijät voivat yhdessä tarkastella roolejaan mahdollisessa tulevassa biokaasulaitoshankkeessa – esimerkiksi syötetoimittajina, osakkaina tai palveluntuottajina. Samalla selvitetään biokaasun tuotannon vaikutuksia alueen elinvoimaan, huoltovarmuuteen ja vihreään siirtymään.
Hartolan kunta toimii hankkeen hallinnoijana ja Sysmän kunta yhteistyökumppanina. Kunnat näkevät hankkeen tukevan alueen strategisia tavoitteita, maaseudun elinvoimaa sekä uusiutuvan energian ja kiertotalouden edistämistä.
Hanke käynnistyy alkuvuodesta 2026 ja jatkuu vuoden 2027 loppuun saakka.
Lisätietoja:
Hartolan kunta kunnanjohtaja Jarkko Seppälä (etunimi.sukunimi@hartola.fi, puh. 044 743 2217)
Sysmän kunta elinvoimakoordinaattori Tarja Kirmula (etunimi.sukunimi@sysma.fi, puh. 044 713 4511)