Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää 17. tammikuuta Hartolan KunkkuAreenassa evakuointikeskuksen perustamisharjoituksen. Harjoituksen tavoitteena on harjaannuttaa hyvinvointialueen sosiaalihuollon ammattilaisia vaativiin häiriötilanteisiin ja toimintoihin evakuointikeskusympäristössä sekä yhteistyötä hyvinvointialueen kumppaneiden kanssa. Harjoitus suunnitellaan ja toteutetaan kokonaisturvallisuuden hengen mukaisesti laaja-alaisella yhteistyöllä Hartolan kunnan, alueen viranomaisten, vapaaehtoisjärjestöjen sekä elinkeinoelämän edustajien kanssa.
Evakuointikeskus on tila, johon onnettomuudelle tai häiriötilanteelle altistuneet ihmiset voidaan tarvittaessa evakuoida ja tarjota perustarpeet majoituksen, ruokahuollon ja henkisen tuen suhteen. Se voidaan perustaa, jos maakunnassa on laaja häiriötilanne ja autettavien määrä on merkittävä.
Harjoituksen johtaa hyvinvointialueen valmiuspäällikkö Jani Mäkinen.
Hartolalaiset ja muut lähialueen asukkaat ovat tervetulleita tutustumaan harjoitukseen, toimijoihin sekä evakuointikeskuksen toimintoihin 17.1.2024 kello 16-18 -välisenä aikana. Kahvitarjoilu.
Evakuointiharjoitus aiheuttaa muutoksia myös KunkkuAreenan harrastusvuoroihin. Näistä on tiedotettu tilojen käyttäjiä erikseen.
Lisätietoja:
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: valmiuspäällikkö Jani Mäkinen, p. 044 482 3398, jani.makinen@paijatha.fi
Hartolan kunta: kunnanjohtaja Jarkko Seppälä, p. 044 743 2217, jarkko.seppala@hartola.fi