HARTOLAN KUNTA PYSTYTTI KUSTAA KARHUN NÄKÖISVEISTOKSEN 5.6.2020

Hartolan ikioma maskotti, Kustaa Karhu, on saanut näköisveistoksen keskuspuistoon, jota tästä lähtien aletaan kutsua Karhupuistoksi. Alun perin tapahtuma piti järjestää Hartolan kesän avauksessa 6.6. Kustaan päivänä, mutta koronan kokoontumisrajoitusten vuoksi tapahtumasta tehtiin nettiversio.

Kustaa Karhu syntyi Linta-Kalle Oy:n hellissä käsissä vuonna 2004 ja se teki ensi esiintymisensä Hartolan loma-asuntomessuilla, jossa se saavutti nopeasti suuren suosion niin messuvieraiden kuin lasten keskuudessa. Suurikokoinen kuninkaallinen nalle on ollut siitä lähtien odotettu vieras kaikissa hartolalaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Erityisesti lapset rakastavat Kustaan lempeää olemusta ja Kustaa rakastaa jokaista lasta.

Korona-epidemian vuoksi Kustaa Karhu heräsi tänä keväänä talviunilta synkkään todellisuuteen. Kaikki yleisötilaisuudet oli peruttu. Niinpä Kustaa Karhu on päättänyt palata livenä julkisuuteen vasta myöhemmin, ja toistaiseksi saamme ihailla karhuveistosta Hartolan keskustassa. Idean isänä voi pitää Metsä-Pepeä eli Pertti Mäkistä, joka organisoi alusta loppuun koko Kustaan näköisveistosprosessin. Sopiva kuusitukki löytyi pitkän etsiskelyn jälkeen Nuoramoisista, Sysmästä, ja sen iäksi laskettiin peräti 90 vuotta. Kustaan hahmon taiteili esiin Pertin lapsuuden ystävä moottorisahaveistäjä Markku Leppänen Leivonmäen Kivisuolta.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jarkko Fågel toimi hankkeen kummisetänä, ja hanke oli jatkumoa Hartolan kuningaskunta -tempauksien sarjassa.

Hartolan kunta toivoo, että Kustaa Karhu löytää monta uutta ystävää, jotka haluavat kuvauttaa itsensä Hartolan kaksimetrisen karhun kanssa.

 

Jarkko Seppälä

kunnanjohtaja,
+358447432217
jarkko.seppala@hartola.fi

X