Hartolan kunta on pahoillaan joutuessaan ilmoittamaan Hartolan markkinoiden välivuodesta 2021. Ottaen huomioon, että markkinoilla käy paljon myös varttuneempaa väestöä ja muita, jotka kuuluvat riskiryhmään, Hartolan markkinoiden pitäminen vuonna 2021 koronaviruksen ollessa liikkeellä, on niin suuri kansalaisten terveyteen kohdistuva riski, että sitä ei voitu ottaa.
Välivuoden syynä on Covid-19 pandemia, joka todennäköisesti jatkuu edelleen. Tartuntojen leviäminen markkinavieraisiin, markkinakauppiaisiin ja väestöön halutaan välttää. Terveys ja ihmisten turvallisuus ovat kuitenkin kaikista tärkeimpiä asioita.
Toivomme kovasti, että kaikki kauppiaat ja markkinakävijät ymmärtävät vallitsevan tilanteen ja saapuvat ensi vuonna sankoin joukoin Hartolan markkinoille 3.9.2022.
Lisätietoja markkinoiden omilta sivuilta: hartolanmarkkinat.fi