Nuorisovaltuusto

Koska nuoria täytyy kuulla nuoria koskevassa päätöksenteossa niin haluamme osaltamme vaikuttaa kunnan asioihin. Pidämme kokouksia säännöllisesti. Jos olet kiinnostunut vaikuttamaan asioihin niin kuin me, ja sinulla on mielessäsi ideoita ota rohkeasti yhteyttä!

Hartolan nuorisovaltuuston kaudelle 2025-2026 saatiin kahdeksan hakemusta, joten pääsemme pian kertomaan paikalliskuulumisia nuorisovaltuustomme toiminnasta.

Nuorisovaltuuston assistenttina toimii
Anna-Maija Muurinen, vapaa-aikapäällikkö
044 7432257
anna-maija.muurinen@hartola.fi


Osallistujia Päijät-Hämeen Vaikuttajakouluun etsitään…
https://paijat-hame.fi/edunvalvonta/vaikuttajakoulu/

Päijät-Hämeen vaikuttajakoulu on tarkoitettu 15-20-vuotiaille päijäthämäläisille lukiolaisille ja ammattiin opiskeleville nuorille. Vaikuttajakoulussa tutustutaan poliittiseen päätöksentekoon ja yhteiskunnallisiin ajankohtaisasioihin sekä kehitetään omia vaikuttamistaitoja. Vaikuttajakoulu ei toimi perinteisen koulun tavoin, vaan on nuorten yhteinen ryhmä, jossa ajankohtaisia teemoja käsitellään. Lukuvuoden kestävässä toiminnassa päästään verkostoitumaan, oppimaan yhdessä sekä kokeilemaan ensimmäisiä askelia yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Kaiken toiminnan keskiössä on nuorten osallisuus, vuorovaikutteisuus ja käytännössä oppiminen. Osallistujana pääset osaksi vaikuttajakoululaisten yhteisöä ja tutustumaan muihin samanmielisiin nuoriin kuntarajat ylittäen. Vaikuttajakoulun tavoitteena on on tukea
nuorten opintoja ja kiinnostusta kehittyä yhteiskunnallisina vaikuttajina.

Haku vaikuttajakouluun on käynnissä 19.9.-15.10.2025. Mukaan valitaan 20 nuorta eri puolilta Päijät-Hämettä.
Päijät-Hämeen Vaikuttajakoulun hakulomake

Asiasanat:
X