Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tiedote 25.7.2023:
Lahdessa on varmistettu useita lintuinfluenssatartuntoja sairastuneilla ja kuolleilla linnuilla. Ankkurin satamassa sijaitsevalta aallonmurtajalta kerättiin viikonloppuna 21.–23.7. ja maanantaina 24.7. kuolleita lokkeja, joiden määrä oli edellisviikkoa vähäisempi. Aallonmurtajalla pesivistä naurulokeista alueella on enää vähän lokkeja jäljellä syysmuuton ja epidemian jäljiltä.
Perjantaina 21.7. varmistui lintuinfluenssa myös yhdellä kanadanhanhella ja yhdellä silkkiuikulla, joista oli lähetetty näytteet Ruokavirastoon. Ruokavirasto suosittelee siipikarjan pitämistä sisätiloissa, lisäksi se on laajentanut lintuinfluenssan tartuntavyöhykettä Päijät-Hämeeseen 25.7.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on myös päivittänyt suosituksiaan ihmisten lintuinfluenssatartuntojen torjumiseksi.
Tauti ei tartu ihmiseen herkästi, eikä Lahden seudulla ole todettu yhtään ihmiseen levinnyttä lintuinfluenssaa. Tartunta vaatii yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen tai kuolleeseen lintuun tai sen eritteisiin.
Kuolleisiin lintuihin ei pidä koskea ja lapsia tai lemmikkejä ei tule päästää kuolleiden lintujen tai lintujen ulosteen lähelle.
Ihmisillä lintuinfluenssavirukset voivat aiheuttaa lievän hengitystieinfektion tai silmän sidekalvontulehduksen, mutta osa lintuinfluenssaviruksista voi aiheuttaa myös vakavia infektioita. Tartuntaa epäilevän ei pidä hakeutua oma-aloitteisesti hoitoon, vaan ottaa ensin puhelimitse yhteyttä joko Päivystysapuun numeroon 116117 tai omaan sote-keskukseen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) seuraavat tilannetta ja tiedottavat lisää tarpeen mukaan.
Lisää tietoa lintuinfluenssasta THL:n verkkosivuilta.
THL:n toimenpideohje ihmisen lintuinfluenssatartuntojen torjumiseksi
THL päivitti toimenpideohjettaan 25.7.2023
Lue myös Lahden kaupungin tiedote: Lintuinfluenssaa Lahdessa – Lahti.
In english: http://Bird flu cases confirmed in gulls – avoid touching dead birds in the Ankkuri area
Kuolleista linnuista ilmoittaminen ja niiden hävittäminen
Luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemista tai yksittäisistä kuolleista vesi- ja petolinnuista on hyvä ilmoittaa virka-aikana Päijät-Hämeen ympäristöterveyden valvontaeläinlääkärille ja virka-ajan ulkopuolella päivystävälle kunnaneläinlääkärille.
Yksittäisistä kuolleista lokeista tai tiiroista ei tarvitse ilmoittaa valvontaeläinlääkärille. Tällaiset yksittäiset linnut on hyvä hävittää sulkemalla ne kahteen tiiviiseen muovipussiin. Lintujen käsittelyssä on hyvä käyttää suojakäsineitä ja hengityssuojainta. Lintu pyritään ottamaan muovipussiin siten, ettei lintu koske pussin ulkopintaan. Pussi suljetaan tiiviisti, ja tämän jälkeen se laitetaan vielä toiseen puhtaaseen pussiin. Omat suojavarusteet laitetaan samaan pussiin, ennen kuin sekin suljetaan tiiviisti. Pussi hävitetään sekajätteeseen. Kädet pestään huolellisesti saippualla ja vedellä.
Yhteystiedot
Valvontaeläinlääkärit (arkisin klo 8–16): p. 044 480 1184
Päivystävä kunnaneläinlääkäri (arkisin klo 16–8 sekä viikonloppuisin): p. 0600 392 120