Mikä muuttuu hartolalaisten näkökulmasta 1.1.2023 alkaen

Kuntien toiminta muuttuu 1.1.2023 alkaen, kun sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta uusille hyvinvointialueille. Kunta ei tämän jälkeen voi tuottaa sote-palveluita kuntalaisille, vaan kaikki näihin liittyvät palvelut järjestetään hyvinvointialueen toimesta. Tämä koskee myös mm. kouluterveydenhuoltoa ja koulukuraattoripalveluita.

Sote-palveluiden lisäksi hyvinvointialueen vastuulle siirtyy myös Päijät-Hämeen pelastuslaitos. Samassa yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen henkilöstö siirtyy hyvinvointialueen palvelukseen.

Hartolassa muutosten odotetaan olevan vähäisiä. Terveysasema jatkaa toimintaansa entiseen tapaan 1.1.2023 lukien ja pelastustoimi toimii myös alueellisesti Hartolassa. Sekä soten että pelastustoimen palvelut on järjestetty alueellisesti jo tähänkin asti, joten muutokset ovat vähäisempiä kuin monella muulla alueella.

Yksittäisen kuntalaisen kannalta merkittävä muutos näkyy verotuksessa. Kuntien kunnallisveroprosentit laskevat 12,64 prosenttiyksiköllä, eli Hartolan kunnallisveroprosentti on jatkossa 8,86 %. Hyvinvointialueiden rahoitus tulee valtion kautta. Kansalaisten kokonaisveroaste ei laske, vaikka kunnallisveron osuus merkittävästi pieneneekin.

1.1.2023 alkaen sotepalveluiden järjestämisestä siis vastaa Päijät-Hämeen hyvinvointialue. Palveluihin ja toimintaan voi tutustua osoitteessa www.paijatha.fi. Kuntien ja hyvinvointialueen tehtävät ovat eriytetty. Ainoa tehtävä, jossa järjestämisvastuu on yhteinen, on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Kunnalta ei vuodenvaihteen jälkeenkään tehtävät lopu, vaan jatkossakin kunta vastaa mm. varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta, elinkeinotoimesta, tiestöstä, vesilaitoksesta, jätevedenpuhdistamosta, jätehuollosta, vuokra-asumisesta ja monesta muusta.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osalta tehdään jatkossakin merkittävästi töitä myös ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi.

 

Lisätietoja uudistuksesta: kunnanjohtaja Jarkko Seppälä, p. 044 743 2217, jarkko.seppala@hartola.fi

 

X