Talvi tulee – pyöräily ja kävely jatkuu: Hartola mukana #Pyöräilytalvi-kampanjassa

Pyöräily ja kävely ovat kelpo kulkutapoja myös talvella. Niin kuin muinakin vuodenaikoina, tärkeintä on lähteä liikkeelle. Hartolan kunta haluaakin haastaa kaikki asukkaat kulkemaan fillarilla ja jalan läpi vuoden. Työmatka, kauppamatka tai vaikka kyläreissu – fillari ja omat jalat ovat oiva kulkupeli monenlaisille matkoille. Lihasvoimin liikkuminen on hyväksi paitsi itselle, myös ympäristölle.

Pimeällä pyöräillessä yksi seikka on ylitse muiden: valkoista etuvaloa ja punaista takavaloa ei tule unohtaa. Ne varmistavat, että muut liikenteessä huomaavat pyöräilijän. Tieliikennelain uudistuessa viime vuonna etuvalon lisäksi myös punainen takavalo tuli pakolliseksi pyörään.

Hartolan Pyöräilytalvessa jaossa pyöränvaloja kirjastolla perjantaina 19. marraskuuta

Hartolan kunta on tänä vuonna mukana valtakunnallisessa Pyöräilytalvi-kampanjassa ensimmäistä kertaa. 15.–19.11. vietettävän Pyöräilytalvi-kampanjaviikon kunniaksi haluamme varmistaa, että meillä ei pyöräillä pimeästi: pyöräilijöille on jaossa pyörän etuvaloja Hartolan kirjastossa perjantaina 19.11. klo 10–15.

Valoja on jaossa 50:lle ensimmäiselle – jos pyörästäsi siis puuttuu vielä etuvalo, nouda omasi Hartolan kirjastosta koodisanalla ”pyöräilytalvi”.

Vinkit sujuvaan pyöräilyyn talvella

Jatkamalla pyöräilyä ja kävelyä läpi talven pääset nauttimaan ulkoilmasta, hyvästä olosta sekä liikennemuodosta vailla vertaa. Pyöräily on nopea ja hauska tapa liikkua myös lämpötilan pudottua ja päivien pimennyttyä.

Vinkit talvella pyöräilyyn:

  • Muista valot: valkoinen eteen, punainen taakse
  • Pidä huolta pyörästäsi
  • Valitse sopivat renkaat
  • Pukeudu mukavasti ja sään mukaan
  • Lähde liikkeelle ja nauti!

Pyöräilytalvi-kampanjaan osallistuminen on osa Hartolan kunnan liikkumisen ohjauksen toimintaa, jonka tavoitteena on kasvattaa kävelyn, pyöräilyn, joukkoliikenteen ja muiden liikkumispalveluiden suosiota. Osallistuminen on yksi osa Päijät-Hämeen kuntien liikkumisen ohjauksen hanketta.

Lisätiedot:

X