Päijät-Sote: Kolmatta koronarokotusta suositellaan nuorille riskiryhmäläisille – pienemmille lapsille lisää rokotuspäiviä 1. ja 2. rokotuksia varten
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee vakavan koronataudin riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille kolmatta koronarokotetta. Lasten riskiryhmät voi tarkistaa THL:n verkkosivuilta. Kolmannen rokotteen voi ottaa, kun toisesta rokotteesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta. Voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille on suositeltu jo aikaisemmin tehosteannoksia. Perussairaudet lisäävät riskiä sairastua muuten lapsilla ja nuorilla harvinaiseen vakavaan koronavirustautiin.
Myös muiden 12–17-vuotiaiden on mahdollista ottaa kolmas rokotus, jos se on tarpeen erityisestä syystä, esimerkiksi matkustamisen vuoksi. Ikäryhmään kuuluvat voivat varata ajan alueemme kaikille sote-keskusten ja Trion rokotuspisteille. Trion rokotuspisteellä rokotuksen saa myös ilman ajanvarausta. Trion rokotuspiste on auki maanantaista perjantaihin kello 10–19 (sekä walk-in-ajat että varattavat ajat).
5–11-vuotiaille lapsille rokotuksen voi ottaa neuvolassa
Kaikille 5–11-vuotiaille lapsille tarjotaan mahdollisuutta ottaa koronarokotus. Jo 20 prosenttia ikäryhmän lapsista on saanut ensimmäisen rokotuksensa. Jos lapsi tai nuori on jo sairastanut koronan, voi ensimmäisen tai tehosterokotteen ottaa 4–6 kuukautta sairastetun taudin jälkeen. Kun väli on pidempi, rokotus antaa paremman suojan koronaa vastaan.
Koronarokotusten ajanvaraukset tehdään osoitteessa paijat-sote.fi/koronarokotus, ja ikäryhmän kevään rokotuspäivät järjestetään seuraavasti:
- Hartolan koululla keskiviikkona 23.3., torstaina 14.4. ja perjantaina 6.5.
Kauppakeskus Karisman pop-up-rokotuspisteellä lauantaina 12.3. kello 11–17 on myös mahdollisuus ottaa rokotus 5–11-vuotiaille lapsille.
Lisätietoja:
tulosaluejohtaja, avosairaanhoito Kimmo Kuosmanen, p. 050 539 1648
tulosaluejohtaja, lapsiperhepalvelut Eija Kallio, p. 044 778 0310
Päijät-Sote: Novavaxin koronarokotetta saatavilla Trion rokotuspisteellä
Novavaxin Nuvaxovid-koronarokotetta on saatavilla henkilölle, joille ei voida antaa mRNA- tai virusvektorirokotetta esimerkiksi aikaisemmin tulleen allergisen reaktion takia. Rokotetta voidaan antaa myös niille 18 vuotta täyttäneille, jotka haluavat tätä rokotevalmistetta muiden valmisteiden sijaan. Perusrokotussarjaan kuuluu kaksi rokotusta.
Nuvaxovid-rokotetta saa vain Lahden Trion rokotuspisteeltä ajanvarauksella, ja ajan voi varata sähköisesti osoitteesta paijat-sote.fi/koronarokotus tai soittamalla numeroon 03 410 89 420 (ma–pe 8–15).
Rokotetta voidaan antaa 18 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille ensimmäisenä tai toisena rokoteannoksena ja vain poikkeustapauksissa kolmantena tai neljäntenä annoksena.
mRNA-rokotteissa, kuten Biontech-Pfizerin rokotteessa, ja virusvektorirokotteissa, kuten Astra Zenecan rokotteessa, rokote saa ihmiskehon tuottamaan virukselle ominaista proteiinia itse. Nuvaxovid-rokotteessa vaikuttavana aineena on SARS-CoV-2-viruksen piikkiproteiini, joka on tuotettu valmiiksi koeputkessa. Rokote ei kuitenkaan sisällä eläviä koronavirustaudin aiheuttajaviruksia.
Lisätietoja:
rokotuskoordinaattori Sanna Jokinen, p. 044 416 4498
Päijät-Sote: 5–11-vuotiaiden lasten on mahdollista saada koronarokotus
Päijät-Soten alueella 5–11-vuotiaat lapset voivat saada koronavirusrokotuksen. Rokotesarjaan kuuluu kaksi rokotetta, ja molempiin rokotuksiin varataan aika samanaikaisesti. Rokotusväli on kuusi viikkoa. Rokotusajan voi varata mihin tahansa rokotuspisteeseen. Rokotukset järjestetään neuvola- ja kouluterveydenhuollon henkilöstön yhteisvoimin paikkakunnilla seuraavasti:
Hartola
Hartolan koulu (Kuninkaantie 14)
1. rokotus: to 20.1. kello 8.30–15.30 ja pe 21.1. kello 8.30–13.50
2. rokotus: to 3.3. kello 8.30–15.30 ja pe 4.3. kello 8.30–13.50
Rokotukseen voivat tulla vain ajan etukäteen varanneet. Ajan rokotukseen voi varata osoitteesta paijat-sote.fi/ajanvaraus-ja-tietoa-koronarokotuksista/ ensi viikon tiistaista 11.1. lähtien. Aika toivotaan varattavan ensisijaisesti sähköisesti. Puolesta asiointi on mahdollista alle 10-vuotiaan lapsen kohdalla. Yli 10-vuotiaille ajanvaraus tapahtuu neuvolan asiakasohjauksen kautta soittamalla numeroon 044 416 3103 arkisin kello 8–13.
5–11-vuotiaille annetaan BioNTech-Pfizerin Comirnaty-koronarokotteen tälle ikäryhmälle tarkoitettua valmistetta. Lapsen rokottamiseen tarvitaan molempien huoltajien suostumus joko kirjallisesti tai suullisesti paikan päällä. Sekä lapsen että saattajan tulee olla oireeton rokotukseen saapuessaan.
Lisätietoja:
tulosaluejohtaja, lapsiperhepalvelut Eija Kallio, p. 044 778 0310 (paikalla 10.1.)
tulosaluejohtaja, avosairaanhoito Kimmo Kuosmanen, p. 050 539 1648 (paikalla 10.1.)
Päijät-Sote kokoaa hyvinvointiyhtymän järjestämät erikoissairaanhoidon, sosiaali- ja perusterveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon palvelut yhden nimen alle. Edistämme alueemme asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ihmisestä välittäen, yhdessä tehden ja rohkeasti uudistuen.
Ajanvaraus koronavirusrokotusta varten
Kaikki 12 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat voivat varata ajan koronavirusrokotusta varten. Pfizer-BionNTechin ja Modernan mRNA-rokotteita voidaan antaa kaikille 12-vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille.
Sähköinen ajanvaraus toisen henkilön puolesta on mahdollista puolesta-asioinnin kautta. Jos sähköisen ajanvarauksen käyttö ei ole mahdollista, varaa aika puhelimitse omasta sote-keskuksestasi.
Tarkista sote-keskusten rokotuspisteet ja yhteystiedot tästä
Suosittelemme sähköistä ajanvarausta alla olevan linkin kautta. Jos kansalaisella on voimassa turvakielto väestörekisteritiedoissa, ei eAsiointi eikä sähköinen ajanvaraus ole mahdollista.
Vähintään 12-vuotiaiden ajanvaraus
Lisätietoja:
infektioylilääkäri, Ville Lehtinen, p. 044 719 5455
AJANVARAUS ROKOTUKSIIN
Työterveys Wellamo:
Sähköinen ajanvaraus: ajanvaraus.wellamo.fi
Puhelinajanvaraus: 03 881 1006, ma–to klo 7.30–16 ja pe klo 7.30–15
Rokotuspisteet:
Lahti: Saimaankatu 23 ja keskussairaalan rokotuspisteet
Asikkala: Rusthollintie 1
Heinola: Lampikatu 19
Sote-keskus Hartola
Sähköinen ajanvaraus: paijat-sote.fi
Puhelinajanvaraus: 03 819 4302, ma–pe klo 10–14