Hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot. Hallitus on antanut valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnalle tiistaina 17. maaliskuuta 2020. Asetus annetiin 13.4.2020 saakka.
Hallitus päätti 31.3.20202 jatkaa poikkeusoloja sekä jatkaa aiemmin päätettyjä rajoitustoimia 13. toukokuuta 2020 saakka. Päätös perustuu THL:n tekemään arvioon koronavirusepidemian rajaamiseksi tarvittavista toimista.
Kansallinen valmius laaja-alaisen pandemian hoitamiseen on Suomessa hyvä. Myös Päijät-Hämeen alueellinen valmius on hyvä.
Päijät-Hämeessä on 5.5.2020 mennessä todettu 80 koronavirustartuntaa. Koronaviruksen aiheuttamasta taudista parantuneita, joiden tartunta on varmistettu laboratorionäytteellä, on 56. Viruksen leviämistä voidaan edelleen rajoittaa, ja alueen tartunnoista saadun tiedon valossa erityisen tärkeää on kaikkien ryhmäkokoontumisten välttäminen. Tämä koskee myös suurempia perhekokoontumisia. Toisiin ihmisiin on pidettävä kahden metrin etäisyys.
Mikäli sinulla on flunssan oireita tai epäilet saaneesi koronaviruksen:
Jos olet perusterve ja sinulla on lieviä, normaalin flunssan oireita ilman kovaa päänsärkyä, hengenahdistusta ja korkeaa kuumetta, pysy kotona ja hoida oireitasi. On syytä yskiä, niistää ja aivastaa oikein, jotta tauti ei pääse leviämään. Paperinenäliinoja ei saa laittaa kompostoitavan jätteen joukkoon vaan ne on laitettava sekajätteeseen. Jos vointisi huononee, ota yhteyttä terveydenhuoltoon puhelimitse. Päivystysavun numeroon 116 117 ja numero palvelee ympäri vuorokauden, kaikkina päivinä. Sieltä saat ohjeet hoitoon hakeutuiseen. Älä hakeudu hoitoon ennen soittamista.
Älä lähde liikkeelle lievästikään flunssaisena, koska saatat altistaa itsesi tai muut tarttuville taudeille. Toimimalla oikein säästät terveydenhuollon voimavaroja niille, jotka ovat kipeimmin hoidon tarpeessa. Suomalaisten tutkimustulosten mukaan tauti voi tarttua myös ilmateitse, joten sairaana ei saa lähteä edes ulkoilemaan, vaan on pysyttävä kotona.
Poikkeusolojen aiheuttamat muutokset arkeen
Valtioneuvosto on 16.3 2020 velvoittanut yli 70-vuotiaat välttämään lähikontakteja muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan eli pysymään kotona karanteenia vastaavissa olosuhteissa. Ulkoilla saa, kunhan pysyy vähintään 2 metrin päässä muista ihmisistä. Kaupassa asiointia tulee välttää ja tukeutua asiointiapuun, jota on saatavissa helposti.
Vierailut vanhusten asumispalveluyksiköissä ja terveydenhuollon yksiköissä on kielletty.
Julkiset kokoontumiset on rajoitettu 10 henkilöön. Kaikkien tulee välttää tapaamisia ystävien ja tuttavien kanssa ja rajoittaa kaikki kontaktit omaan perheeseen ja siinäkin mieluiten vain asuinkumppaneihin.
Museot, kirjastot, harrastustilat ja -paikat, kuntouttava työtoiminta ja nuorten työpaja on suljettu valtioneuvoston päätöksellä 18.3-13.5.2020 väliseksi ajaksi.
Asiointiapu Hartolassa numerosta 044 743 2302.
Toimitamme sinulle kotiovelle:
- kauppapalveluja
- apteekkipalveluja (soita aina itse apteekkiin 03-7161205, ja kerro sinne, mitä lääkkeitä tarvitset, niin apteekki tietää ohjata lääkkeet sinua avustavan henkilön toimitettavaksi)
Hartolan kunnasta on viikoilla 14-15 soitettu kaikille +70 vuotiaille. Yhteydenotolla on pyritty selvittämään ikäihmisten avuntarpeet ja varmistamaan kotona pärjääminen. Jos yhteydenottomme ei ole tavoittanut sinua tai läheistäsi, voit ottaa itse yhteyttä asiointiavun numeroon 044-7432342 ja pyytää apua kauppa-asioissa ja apteekkiasioissa. Hartolan kunta lähettää viikolla 18 kirjeet niille yli 70-vuotiaille, joita ei puhelimitse tavoitettu.
Asiointiapua on saatavissa myös niille, jotka asuvat syrjässä eivätkä pääse kauppaan, ovat sairaana tai muusta syystä karanteenissa epidemian aikana. Kauppapalveluja on saatavilla, vaikka asiakkaalla ei ole tiliä kaupassa.
Hartolan kunnasta asiointiavustamisessa työskentelevät Katja Komonen (vastaa kuljetusasiakkaiden palveluista), Heli Turve (vastaa vapaaehtoisten toimittamista palveluista )sekä Mikko Nyrjä ja Merja Olkkonen.
Ethän kerro koskaan kenellekään puhelimessa verkkopankkitunnuksiasi tai henkilötunnustasi, niitä me emme tarvitse emmekä niitä kysy!
Sosiaalituen ja avun tarve
Mikäli tarvitset itsellesi tai perheellesi sosiaalihuollon palveluita, kuten täydentävää toimentulotukea, ja olet alle 65-vuotias, voit ottaa yhteyttä sosiaalihuollon ohjaus- ja neuvonta Polkuun, p. 03 819 4850, arkisin klo 9-15.
Yli 65-vuotiaiden palveluissa opastaa asiakasohjaus Siiri, p. 044 482 5050, ma-ti ja to-pe klo 9-15, ke klo 9-16. Mikäli sinulla on liikkumisrajoitteita tai mahdollisen karanteenin aiheuttamaa haastetta arjessa selviytymiselle, ja jos kaupalliset palvelut, läheisten ja vapaaehtoisten tuki eivät ole riittäviä arjessa selviytymiseksi, ota silloin yhteyttä Polkuun tai Siiriin!
Hartolan kunnan palvelutoiminta
Vaikka Hartolan kunnanvirasto on suljettu poikkeusolojen vuoksi, suuri osa palveluista toimii normaalisti. Kunnanvirastolla olevaan postiluukkuun voi jättää kirjeet. Asuntohakemukset vastaanotetaan normaalisti, samoin asuntojen irtisanomisilmoitukset.
Rakennuslupaviranomaisen asiat hoidetaan sähköisesti Lupapiste.fi palvelua käyttäen. Neuvontaa saa soittamalla rakennusvalvontaan.
Hartolan kunta ottaa vastaan ja lähettää edelleen Kelan asiakkaiden hakemukset. Mikäli sinulla on niistä kysyttävää, voit soittaa neuvontaan.
Asiointi hoidetaan puhelimitse, sähköpostitse tai sähköisiä järjestelmiä, kuten Lupapiste.fi, käyttäen. Hartolan kunnan puhelinnumero on 03-84320. Sähköposti on kunta@hartola.fi tai etunimi.sukunimi@hartola.fi
Työterveyshuolto Wellamoon pääsee asioimaan normaalisti soittamalla viraston ovikelloa.
Tekninen toimi
Vesihuolto ja viemärilaitos, jätehuolto, katujen kunnossapito, kiinteistöhuolto ja muut vastaavat tehtävät toimivat normaalisti. Varaudu käyttämään pankkikorttia, käteismaksuja ei oteta vastaan.
Vikailmoitukset tulee tehdä sähköisesti: https://hartola.fi/asuminen-ja-rakentaminen/vikailmoitukset/ .
Varhaiskasvatus
Hartolan kunnan varhaiskasvatuksen toimintayksiköt ja esiopetus pidetään toiminnassa. Niiden vanhempien, joiden on mahdollista järjestää lasten hoito kotona, suositellaan hoitavan lapset kotona.
Lähiopetus ja etäopetus
Opetus jatkuu valtioneuvoston linjausten mukaisesti koulussa. Lähiopetusta järjestetään valtioneuvoston linjaamille oppilasryhmille klo 9-13 välillä, muutoin opetus on järjestetty oppilaille etäopetuksena. Lähiopetusta järjestetään hallituksen uuden linjauksen mukaan kaikille halukkaille 1.-3. luokkalaisille, erityisen tuen päätöksen saaneille lapsille ja pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville oppilaille. Etäopetus on edelleen opetus- ja kulttuuriministeriön vahva suositus pienimmillekin koululaisille, jos etäopetus vain on perheille mahdollista. Oppilashuolto järjestetään normaalisti, ja oppilashuollon työntekijöihin voi olla yhteydessä, mikäli poikkeava tilanne aiheuttaa ahdistusta ja hankalaa oloa. Tarkempaa tiedotusta opetuksesta ja toimintaohjeita oppilaille ja huoltajille annetaan wilman välityksellä.
Kaikilla etäoppilailla on halutessaan mahdollisuus saada kouluruokaa.
Ruoka jaetaan annospaketteina maanantaisin ja keskiviikkoisin, ruoka pitää sitoutua itse noutamaan koululta.
Koulukuljetukseen oikeutetuille oppilaille kuljetetaan kouluruoka oppilaan kotipysäkille, josta se pitää sitoutua noutamaan maanantaisin ja keskiviikkoisin kuljetusaikataulun mukaan. Mikäli haluatte ruoka-annokset, ottakaa yhteyttä koulun keittiöön Tiina Jauhiaiseen (p. 044 743 2387).
Kirjasto ja omatoimikirjasto sekä nuorten työpaja ovat suljettuna 18.3.-13.5.2020.
Lisätietoa
Tiedotteita päivitetään kunnan kotisivuilla www.hartola.fi. Seuraathan myös Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kotisivuja, https://www.phhyky.fi/fi/asiakkaalle/koronavirus/
Valtakunnallinen neuvontanumero: 029 553 5535 (arkipäivisin klo 8-21 ja lauantaisin klo 9-15)
THL jakaa erikseen tiedotteen koronaviruksesta kaikkiin suomalaisiin koteihin. Lisää tietoja saa myös osoitteesta www.thl.fi.
KUNNAN JOHTORYHMÄ 24.4.2020
Merja Olenius
kunnanjohtaja