Vapaa-ajanasukkaat käyttävät ahkerasti Hartolan palveluita

Hartolan kunta toteutti kesällä yhdessä Hartolan vapaa-ajanasukkaat ry:n kanssa kyselyn alueen vapaa-ajanasukkaille, jolla selvitettiin muun muassa palveluiden käyttöä, vapaa-ajanasuntojen käyttöastetta ja ajatuksia kunnan kehittämistyöhön. Kyselyyn vastasi 226 vapaa-ajanasukasta.

Kyselyyn vastanneista merkittävä osa on kotoisin pääkaupunkiseudulta, sillä 43 % vastanneista ilmoitti kotikunnakseen Helsingin, Espoon tai Vantaan. Vastaajista 30 %:lla kotikunta sijaitsee Päijät-Hämeessä.

Oleskelu Hartolassa painottuu kesäaikaan, sillä 77 % vastanneista arvioi vapaa-ajanasuntonsa olevan asuttuna alle kuusi kuukautta vuodesta. Kuitenkin 56 % vastanneista ilmoittaa, että vapaa-ajanasunto on talviasuttava.

Hartola kiinnostaa myös asuinpaikkana, sillä 23 % vastanneista on miettinyt vapaa-ajanasunnon muuttamista vakituiseksi asunnoksi.

Palveluiden osalta vapaa-ajanasukkaat suosivat Hartolan palveluita. Jopa 79 % vastanneista ilmoittaa käyttävänsä pääsääntöisesti Hartolan palveluita vapaa-ajanasunnolla asuessaan. Seuraavaksi suosituin suunta on Joutsan ja Jyväskylän suunta, josta palveluita hakee 11 % vastanneista.

Hartolan kunnan vetovoimatekijöissä kolme tärkeintä erottuvat selkeästi: tärkeimpänä luonto ja viihtyisyys (81 %), jonka jälkeen rauhallisuus ja turvallisuus (50 %) sekä sijainti ja kulkuyhteydet (49 %).

Tärkeimpinä kehityskohteina nostetaan esiin lähipalvelut ja paikallinen yritystoiminta (67 %), keskusta-alue (37 %) sekä kunnan talous (31 %).

Palveluiden osalta Hartolaan kaivataan erityisesti käyttötavarakauppaa (74 %), rautakauppaa (70 %) sekä liha- ja kalatiskiä ruokakauppaan (44 %).

Vastaajista 87 % on erittäin tai melko tyytyväinen Hartolan toiminta- ja tapahtumatarjontaan. Myös kunnan viestintä saa kiitosta, sillä 80 % vastaajista ilmoittaa olevansa erittäin tai melko tyytyväinen kunnan viestintään. Tärkeimmät tiedotuskanavat ovat kunnan sosiaalinen media (59 %), kunnan www-sivut (52 %) ja Kuningaskunnan palvelut -palveluopas (33 %).

Kyselyn vastauksia ja avoimia palautteita käytetään hyväksi kunnan strategian päivitystyössä sekä kunnan toiminnan jatkuvassa kehittämisessä.

 

Lisätietoja:

kunnanjohtaja Jarkko Seppälä, p. 044 743 2217, jarkko.seppala@hartola.fi

X